TALOUSARVIOALOITE 284/2006
vp
TAA 284/2006
vp - Antti Kaikkonen /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen lasten
ja nuorten psykiatriseen kuntoutukseen
Eduskunnalle
Lasten ja nuorten psykiatrisen kuntoutuksen kysyntä ja
tarve on kasvanut voimakkaasti. Kuntoutuksella pystytään
erityisesti lasten ja nuorten kyseessä ollessa saavuttamaan
hyviä ja pysyviä tuloksia.
Tärkeimmän eli lasten henkisen hyvinvoinnin lisäksi
asialla on myös suuri taloudellinen arvo. Mitä varhemmin
ongelmiin pystytään puuttumaan, sitä edullisemmaksi
se pitkällä tähtäimellä tulee.
Kysymys on myös siitä, ovatko tämän päivän
sairaat lapset tulevaisuudessa työkykyisiä. Yhteiskunnalle
syntyvät kustannukset ovat hoitamatonta lasta kohden asiantuntija-arvioiden
mukaan enemmän kuin miljoona euroa. Tärkeintä on
kuitenkin inhimillisen elämän edellytysten turvaaminen.
Se edellyttää lasten ja nuorten psykiatrisen kuntoutuksen
resurssien turvaamista. Nykyiset rahat eivät riitä vastaamaan kipeään
tarpeeseen.
Lapsen oireet ovat kehittyneet usein jo hyvin pitkälle
ja vaikeiksi, kun hän tulee lasten psykiatrisen tutkimuksen
piiriin. Lasten mielenterveyshäiriöt ja ongelmat
ovat usein niin vaikeita, että lyhyellä hoitojaksolla
ei tilannetta korjata. Pysyviin tuloksiin pääseminen
edellyttää välttämättä pitkäjänteistä hoitoa.
Hoitoa tarvitsevan lapsen varhaisvaiheet, perhe- ja kasvuolosuhteet,
ovat usein olleet kaaosmaiset, rikkonaiset tai täynnä uhkaa
ja turvallisen aikuisen puutetta. Tällöin persoonallisuuden,
oman minuuden rakentuminen on jäänyt puutteelliseksi,
jolloin psykologinen toimintakyky on heikko. Psyykkinen kasvu on
voinut häiriytyä esim. traumatisoitumisen seurauksena.
Tällöin pitkäaikaisessa terapeuttisessa
hoitosuhteessa lapsella on uusi mahdollisuus palata persoonallisuuden
rakentumisen kannalta olennaisiin kasvukohtiin ja koota puuttuvia
paloja mahdollisimman hyvin uudelleen. Se tapahtuu turvallisen,
lapsen psyykkiseen kasvuun perehtyneen ammatillisen sekä pysyvyyttä ja
jatkuvuutta (mahdollisesti ensimmisen kerran lapsen elämässä)
edustavan aikuisen kautta.
Psykiatrisen hoidon ja kuntoutuksen järjestämisvastuu
on kunnallisella terveydenhuollolla, ja mielenterveyslain 4 §:n
mukaan kunnallisen terveydenhuollon on huolehdittava siitä,
että mielenterveyspalvelut järjestetään
sisällöltään ja laadultaan sellaisiksi
kuin kunnassa tai kuntainliiton alueella esiintyvä tarve
edellyttää. Kansaneläkelaitoksen harkinnanvaraisen
kuntoutuksen puitteissa järjestettävän
psykoterapiakuntoutuksen lopettaminen on huonontanut tilannetta.
Kelan päätöksen vuoksi myös
vakuutusyhtiöt ovat lopettaneet sen tukemisen. Nyt lasten
ja nuorten psykiatrinen kuntoutus on vain sairaaloiden rahoituksen
varassa. Ilman lisärahoitusta tämä tarkoittaa
lasten psykiatrisella puolella sitä, että hoidollinen
tilanne huononee huomattavasti edelleen heikosta nykytilasta. Hoitotakuun
toteutumisen edellytykset lasten ja nuorten psykiatrisessa kuntoutuksessa
ovat nykyrahoituksella heikot.
Valitettavasti jo tässä vaiheessa näyttää siltä, että talousarvioehdotuksen
määrärahat vuodelle 2007 eivät
tule riittämään tarpeisiin nähden.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 33.18.60 lisäyksenä 2 000 000
euroa lasten ja nuorten psykiatriseen kuntoutukseen.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006