Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.03

Talousarvioaloite TAA 284/2019 vp 
Joakim Strand ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Toholammin, Lestijärven ja Kinnulan yhteisen vesihuoltohankkeen suunnitteluun (200 000 euroa)

Eduskunnalle

Vesienhuoltohanke kahden eri maakunnan alueelle sijoittuvien kuntien Toholammin, Lestijärven ja Kinnulan välillä on tärkeä kyseisten kuntien raakaveden hankinnan ja jätevesihuollon turvaamisen kannalta. Hanke on ratkaisevan tärkeä siitä syystä, että hankkeen toteutuessa yli 4 000 000 euron uuden jätevesipuhdistamon investointitarve poistuu. Hankkeen toteutuminen parantaa mahdollisuuksia turvata tarvittaessa myös raakaveden tuottaminen koko Keski-Pohjanmaan maakunnan alueelle. Hankkeen tuloksena Kinnulan ja Lestijärven viemäriverkostojen alueella syntyvät jätevedet käsitellään Toholammin jätevedenpuhdistamolla, jossa on vapaata kapasiteettia. Tällöin käsitellään noin 5 800 asukkaan jätevedet. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 200 000 euroa momentille 30.40.21 Toholammin, Lestijärven ja Kinnulan yhteisen vesihuoltohankkeen suunnitteluun. 
Helsingissä 18.10.2019 
Joakim Strand 
Peter Östman kd 
Pasi Kivisaari kesk 
Anders Norrback 
Jukka Mäkynen ps 
Janne Sankelo kok 
Mauri Peltokangas ps 
Antti Kurvinen kesk 
Mikko Ollikainen 
Mikko Savola kesk 
Juha Mäenpää ps 
Paula Risikko kok 
Kim Berg sd