Viimeksi julkaistu 1.3.2021 15.19

Talousarvioaloite TAA 289/2015 vp Talousarvioaloite toimenpiteistä harmaan talouden torjumiseksi

MattiSemivas

Eduskunnalle

Harmaa talous aiheuttaa valtiolle joka vuosi miljardien eurojen verotulojen menetyksen. Ääriesimerkki ovat veroparatiisit, joita on myös Euroopan sisällä ja EU-maiden joukossa. Verokilpailulle ei ole loppua, jos siihen ei puututa Euroopan laajuisesti yhdessä sopimalla.  

Euroopassa kaavailtavaan pankkiunioniin on ehdottomasti saatava mukaan rahoitusmarkkinavero ja Euroopan sisäisten veroparatiisien sulkeminen. 

Harmaan talouden torjumiseksi tarvitaan riittävästi työvoimaa verohallintoon, poliisille talousrikostutkintaan, ulosottolaitokseen, syyttäjälaitokseen ja työsuojeluun. 

Osakeomistusten piilottamista hallintarekistereihin ei tule hyväksyä. Hallintarekisteri mahdollistaa sekä veronkiertoa että haitallista keinottelua. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää budjetin yleisperusteluihin maininnan, että Suomi liittyy niiden EU-maiden joukkoon, jotka valmistelevat rahoitusmarkkinaveroa, veroparatiisien sulkemista ja maakohtaista kirjanpitoa ja että hallintarekisterin valmistelusta luovutaan. 
Helsingissä 9.10.2015 
MattiSemivas