Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.44

Talousarvioaloite TAA 292/2020 vp 
Jenna Simula ps ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä koronakoirien toiminnan vakiinnuttamiseen (5 900 000 euroa)

Eduskunnalle

Koronakoirien testaustoiminnan vakiinnuttamiseksi on osoitettava määrärahaa vuodelle 2021 yhteensä 5,9 miljoonaa euroa, jolla katettaisiin 100 koiran koulutus sekä tarvittavat henkilöstökustannukset vuoden ajaksi. Pilottiprojektiin Helsinki-Vantaan lentokentälle on koulutettu koronaa haistavia hajuerottelukoiria, joiden tehtävänä on toimia pikatestaajina, mistä kerätään tutkimustietoa koiratestauksen toimivuudesta kuluvan vuoden loppuun asti. Pilottihankkeen operatiivisesta työstä on vastannut Nose Academy Oy ja Wise Nose — Suomen hajuerottelu ry puolestaan on kouluttanut koronakoiria. 

Tähänastisten tulosten perusteella koira on haistanut oireettomankin tartunnan 4—5 päivää ennen kuin muilla nyt käytössä olevilla testitavoilla (nenänielunäyte, PCR-laboratoriotesti). Koirat pystyvät haistamaan koronatartunnan esimerkiksi ihon hajunäytteestä tai virtsanäytteestä. Koiria voitaisiin jatkossa käyttää laajemmin esimerkiksi satamissa, lentokentillä, sairaaloissa, hoivakodeissa, isoissa urheilu- ja kulttuuritapahtumissa tai kouluissa sekä myös elinkeinoelämän tarpeisiin. Suoraan ihmisten parissa työskennelläkseen koronakoirille olisi lisäksi myönnettävä virkakoirastatus. 

Määrärahalla voidaan aloittaa sadan uuden koronakoiran koulutus, kustantaa kouluttajien (10 hlö) ja koiranohjaajien (100 hlö), näytteenkäsittelijöiden (10 hlö) ja tutkijoiden (3 hlö) palkat vuodelle 2021. Koiria koiranohjaajineen pystyttäisiin täten hajauttamaan kymmenelle eri paikkakunnalle. Lisäksi määräraha kattaa tarvike- ja tilavuokrakustannukset sekä tutkimuksen että koulutuksen osalta. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 5 900 000 euroa momentille 33.60.38 koronakoirien toiminnan vakiinnuttamiseen ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että määrärahaa saa käyttää koronakoirien toimintaan. 
Helsingissä 16.10.2020 
Jenna Simula ps 
Ari Koponen ps