Viimeksi julkaistu 1.3.2021 15.21

Talousarvioaloite TAA 299/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Lahden kaupungin työllisyys- ja elinvoimaohjelman edistämiseen (2 000 000 euroa)

MarttiTaljakeskym.

Eduskunnalle

Suurimpien kaupunkien työttömyysaste oli elokuussa 2015 korkein Lahdessa, 18 %. Vuoden 2008 heinäkuuhun verrattuna työttömiä on tällä hetkellä yli 3 500 henkilöä enemmän. Työttömyysaste, työttömien kokonaismäärä sekä nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömien määrä on Lahdessa enemmän kuin koskaan 2000-luvulla. Lahden kaupunkiseudulla työpaikkojen määrä on vähentynyt useiden pk-yritysten sopeuttaessa toimintaansa irtisanomisten kautta etenkin teollisuudessa. Lahdessa 2010-luvun pitkittyvät työttömyysjaksot ja syrjäytyminen työelämästä uhkaavat muodostaa samanlaisen rakenteellisen työttömyysongelman, joka syntyi 90-luvun lamasta. 

Lahden kaupungin työllisyys- ja elinvoimaohjelman tavoitteena on kaupungin työttömyysprosentin puolittaminen vuoden 2014 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Ohjelma toimii Lahden kaupunkiseudun ja valtion välisen kasvusopimuksen johtamisen käytännönläheisenä työvälineenä esittäen konkreettisia, työllisyyttä edistäviä toimenpiteitä. Siinä esitetään toimenpiteitä kasvusopimuksen kaikille osa-alueille: kilpailukykyyn, sitä tukeviin MAL-ratkaisuihin sekä syrjäytymisen ehkäisyyn ja työttömyyden vähentämiseen.  

Osana kaupunkiseudun kasvusopimusta selvitetään mahdollisuudet vapaakuntakokeiluun pitkäaikais- ja rakennetyöttömyyden purkamiseksi. Tavoitteena on lisätä kaupungin mahdollisuuksia vaikuttaa työttömien tunnistamiseen, palveluiden järjestämiseen sekä työttömyydestä aiheutuviin menoihin. Kaupunki pyrkii työllisyystoimissa aktiivisesti ns. yhden luukun mallin toteuttamiseen. Lisäksi aktiivisella yrityspolitiikalla uudistetaan kaupungin elinkeinorakennetta sekä edistetään yritysinvestointeja.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 2 000 000 euroa momentille 32.30.51 Lahden kaupungin työllisyys- ja elinvoimaohjelman edistämiseen. 
Helsingissä 9.10.2015 
MarttiTaljakesk
Aino-KaisaPekonenvas
MikaKarisd
TimoHeinonenkok
Sirkka-LiisaAnttilakesk
PäiviRäsänenkd
TarjaFilatovsd