TALOUSARVIOALOITE 30/2003 vp

TAA 30/2003 vp - Sari Essayah /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lasten vanhempien osa-aikatyön tukemiseen

Eduskunnalle

Vanhempien on taloudellisten syiden takia usein vaikeaa tehdä järjestelyjä työaikoihinsa varatakseen aikaa lasten hoitoon ja perheelle. Työajan lyhentäminen on mahdollista alle kolmivuotiaiden vanhemmille osittaisen hoitovapaan kautta, mutta tätä mahdollisuutta käyttää vain alle kaksituhatta perhettä vuosittain. Isien keskimääräinen työpanos on selkeästi suurempi kuin muiden työikäisten miesten. Äidit työskentelevät osa-aikaisesti jonkin verran yleisemmin kuin muut naiset, mutta yleisempää on jättäytyä pienen lapsen vuoksi kokonaan pois työmarkkinoilta.

Vanhempien mahdollisuuksia osa-aikatyön tekemiseen tulee laajentaa. Osa-aikatyön edistämisellä parannetaan vanhempien mahdollisuuksia huolehtia itse lapsistaan siten, että he samalla voisivat säilyttää yhteytensä työelämään. Jos vanhempi saisi taloudelliset mahdollisuudet jakaa aikaansa työlle ja lapsilleen, parannettaisiin sekä lapsen että vanhemman hyvinvointia ja myös työnantaja hyötyisi lisääntyneestä työtehosta. Lisäksi lapsen syntymästä saakka kotona olleen vanhemman paluu täysipäiväiseen työelämään tulisi entistä helpommaksi. Osa-aikatyöskentely vapauttaa myös vanhempien aikaa pienten koululaisten iltapäivähoitoon sekä vahvempaan kasvatusvastuuseen isommista koululaisista.

Talousarvioaloitteessa esitetään määrärahan osoittamista osa-aikatyön tukemiseen. Osittaisen hoitovapaan ajalta maksettavaa osittaista hoitorahaa tulisi maksaa nykyisen kolmen vuoden ikärajan sijaan alle 12-vuotiaan vanhemmalle ja hoitoraha porrastaa riippuvaiseksi vanhemman tulotasosta siten, että ansionmenetyksestä korvataan puolet, mutta korkeintaan 250 euroa kuukaudessa. Tämä aloite on osa Kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjettia.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  33.18.60 lisäyksenä 40 000 000 euroa lasten vanhempien osa-aikatyön tukemiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Sari Essayah /kd
  • Bjarne Kallis /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Lyly Rajala /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Leena Rauhala /kd