TALOUSARVIOALOITE 303/2013
         vp
      
      TAA 303/2013
            vp - Jussi Niinistö /ps ym.
      
      Tarkistettu versio 2.0
      Määrärahan osoittaminen maanpuolustusjärjestöjen
         toiminnan tukemiseen
      
    
   
   
      
Eduskunnalle
   
   
   
      
      Suomen puolustusvoimat kamppailee puolustusvoimauudistuksen
         ja budjettisäästöjen kourissa ja yrittää parhaansa
         mukaan saavuttaa sille asetetut velvoitteet ja tavoitteet, pienenevien
         resurssien rajoissa.
      
      
      Puolustusvoimien tukena ovat monet vapaaehtoiset maanpuolustusjärjestöt,
         jotka tekevät korvaamattoman arvokasta työtä eri
         puolilla Suomea. Niillä on kymmeniä tuhansia jäseniä,
         joten voidaan perustellusti todeta, että ajatus isänmaan puolustamisen
         tärkeydestä yhdistää suomalaisia myös
         järjestötasolla. Toiminta on monipuolista, sillä järjestöt
         harrastavat ammuntaa, maastotoimintaa, urheilua ja liikuntaa sekä aatteellista maanpuolustustyötä.
         Tämä toiminta on erityisen merkittävää nykytilanteessa,
         jossa reservin kertausharjoitukset on ajettu alas.
      
      
      Maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen
         annettava kiinteä määräraha
         on vähentynyt jo useana vuonna peräkkäin.
         Tämä kehitys on sekä huolestuttava että epäoikeudenmukainen.
         Ei ole oikein, että koulutusaukkoa paikkaavat maanpuolustusjärjestöt
         joutuvat vuodesta toiseen tyytymään aina vain
         pienempään tukeen.
      
      
      Puolustusvoimauudistuksen ja säästöjen
         myötä Suomen puolustuskyky osin rapautuu. Maanpuolustusjärjestöt
         voisivat osaltaan jarruttaa tuota kehitystä ja parantaa
         niin laimentuvaa maanpuolustustahtoa kuin reserviläisten
         heikkenevää osaamista ja tietotaitoa.
      
      
    
   
   
      
      
      Edellä olevan perusteella ehdotamme,
      
      että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvion
         momentille  27.10.50 lisäyksenä 150 000
         euroa maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen.
      
      
      
    
   
   
      Helsingissä 27 päivänä syyskuuta
         2013
      
      
         - Jussi Niinistö /ps
- Mika Niikko /ps
- Ritva Elomaa /ps
- Pietari Jääskeläinen /ps
- Ville Vähämäki /ps
- Anne Louhelainen /ps
- Anssi Joutsenlahti /ps
- Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
- Arja Juvonen /ps
- Ari Jalonen /ps
- Kauko Tuupainen /ps
- Kimmo Kivelä /ps
- Lea Mäkipää /ps
- Vesa-Matti Saarakkala /ps
- James Hirvisaari /ps
- Johanna Jurva /ps
- Olli Immonen /ps