TALOUSARVIOALOITE 312/2006 vp

TAA 312/2006 vp - Matti Kangas /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen perustienpitoon

Eduskunnalle

Tieliikenne on yhteiskuntamme merkittävin liikennemuoto. Noin 68 % tavarankuljetussuoritteesta ja noin 95 % henkilökuljetussuoritteesta tapahtuu tiellä. Hallitusohjelmassa todetaan, että Suomen liikenneverkkojen kunto ja pääoma-arvo tulee säilyttää. Valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2007 perustienpitoon on varattu 572 027 000 euron määräraha. Määrärahaa on leikattu viime vuodesta yli kuusi miljoonaa euroa. Rahoitus ei ole riittävä yhdyskuntarakenteen muutosten ja liikenteen kasvun synnyttämiin perustienpidon investointitarpeisiin nähden. Liikenteen kasvun myötä tiestön palvelutaso laskee jatkuvasti, ja perustienpitomäärärahoihin kohdistuneiden leikkausten takia tiestön kunto on jo laskenut paikoin hälyttävälle tasolle.

Toimiva tiestö on kansalaisten arjen kannalta ensiarvoisen tärkeä. Se on myös yksi aluepolitiikan keskeisimmistä välineistä. Tiehallinnon mukaan tämänhetkisten määrärahojen turvin pyritään pitämään tieverkon kunto nykyisellään, mutta kunnon jälkeenjääneisyyttä ei pystytä kuromaan kiinni. Perustienpidon investointeja on mahdollista toteuttaa tarpeeseen nähden aivan liian vähän. Elinkeinoelämän ja alueiden kehittymistä tukevia kiireellisiäkään investointitarpeita ei voida nykyisillä resursseilla tyydyttää. Myöskään valtioneuvoston periaatepäätöksessä asetettua liikenneturvallisuustavoitetta ei tienpidon toimin voida riittävästi tukea. On selvää, että sujuva ja turvallinen liikenne on taattava riittävällä lisärahoituksella.

Tiehallinnon parhaillaan käynnissä oleva Pääteiden turvallisuusinvestoinnit -teemahanke sisältää päätieverkon toiminnallisten ongelmien ratkaisemiseen liittyviä, liikenneturvallisuutta parantavia investointeja tai suurten hankkeiden ensimmäisiä osavaiheita. Hanke sisältää alustavasti 13 kohdetta yhteensä noin 60 kilometrin matkalla. Kohteet sijaitsevat vilkkaimmilla päätiejaksoilla, joilla vakavien onnettomuuksien määrä on suuri. Teemalla vaikutetaan erityisesti vakavien kohtaamisonnettomuuksien määrään. Teemaan kuuluvia hankkeita on rakennettu ja rakennetaan edelleen vuosina 2005—2007.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 20 000 000 euroa perustienpidon kehittämishankkeisiin.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Matti Kangas /vas
  • Jaakko Laakso /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Kari Uotila /vas
  • Unto Valpas /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Martti Korhonen /vas
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Annika Lapintie /vas
  • Mikko Immonen /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Veijo Puhjo /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Anne Huotari /vas
  • Outi Ojala /vas