Happamista sulfaattimaista (HS-maista) vesistöihin
         joutuvat happamat ja metallipitoiset vedet ovat Suomen suurimpia
         vesiensuojeluongelmia. Kuvaavaa on, että HS-maista joutuu
         vesistöihin monta kertaa enemmän metalleja (alumiinia, kadmiumia,
         nikkeliä, sinkkiä ym.) kuin Suomen koko teollisuudesta
         yhteensä. Vesienhoidon toteutusohjelman 2010—2015
         mukaan EU:n vesipuitedirektiivin edellyttämää pintavesien
         hyvää tilaa vuoteen 2015 mennessä ei
         pystytä HS-maiden vaikutusten takia Länsi-Suomessa
         saavuttamaan tämän päivän toimenpiteillä.
      
      
      Jääkauden jälkeen Suomen rannikkoalueet
         olivat meren peitossa, ja alkaen n. 8 000 vuotta sitten
         on meren pohjalla syntynyt rikkipitoista sulfidisavea, joka maankohoamisen
         myötä on noussut merestä ja jota käytetään
         tänä päivänä pitkälti
         maataloustarkoituksiin. Kun rannikolla maa- ja metsätalousmaan
         kuivatuksen, ruoppausten ja rakennustöiden yhteydessä rikkipitoinen
         maa (tumma savi) joutuu pohjaveden pinnan yläpuolelle,
         muodostuu maaperässä rikkihappoa, joka vuorostaan
         liuottaa metalleja. Maa muuttuu happamaksi sulfaattimaaksi tai alunamaaksi.
         Happamuus ja metallit huuhtoutuvat sateiden yhteydessä vesistöihin
         aiheuttaen laajoja vahinkoja, kuten kalojen massakuolemia ja vahingoittuneita tai
         täysin elottomia jokia suistoineen. Suomessa on HS-maita
         arviolta jopa 300 000 hehtaaria lähinnä Turun
         ja Oulun välisellä alueella. Sisämaahan
         ne ulottuvat n. 80 m:n korkeudelle, esim. Seinäjoen seudulle.
         Euroopassa HS-maita on Suomessa ja jonkin verran Ruotsissa.
      
      
      Hyvin kuivan kesän sekä sateisen syksyn 2006 jälkeen
         happamilta sulfaattimailta tulleet metallit ja happamuus aiheuttivat
         laajoja kalakuolemia mm. Kyrönjoella, Luodon-Öjanjärvellä, Ähtävänjoella,
         Perhonjoella ja Siikajoella. Ongelmat ovat olleet tiedossa kauan,
         mutta talven 2006—2007 tapahtumien jälkeen ja
         EU:n vesipuitedirektiivin velvoitteiden takia ovat toimenpiteet
         haittojen vähentämiseksi lisääntyneet.
      
      
      Vesiensuojelun keskeisiksi ohjauskeinoiksi on nostettu tiedotus
         ja neuvonta happamista sulfaattimaista (HS-maista) kaikilla sektoreilla,
         kartoitus happamista sulfaattimaista ja näiden maiden aiheuttamista
         kuormitusriskeistä vuoteen 2015 mennessä, kustannustehokkaiden
         menetelmien käyttöönotto ja kehittäminen
         haittojen vähentämiseksi, vesiensuojelutoimenpiteiden
         sisällyttäminen maatalouden, metsätalouden
         ja kuivatuksen tukijärjestelmiin, HS-maiden huomioon ottaminen
         maankäytössä sekä lainsäädännölliset muutokset
         ja täydennykset. Valtioneuvoston päätöksen
         mukaan toimenpiteet voidaan sisällyttää maatalouden
         ympäristö- tai investointitukiin.
      
      
      Maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön
         laatimassa kansallisessa strategiassa "Happamien sulfaattimaiden
         aiheuttamien haittojen vähentämisen suuntaviivat
         vuoteen 2020" sekä valtioneuvoston 17.2.2011 hyväksymässä vesienhoidon
         toteutusohjelmassa 2010—2015 todetaan, että on
         ensiarvoisen tärkeää kartoittaa HS-maiden
         sijaintia, syvyyttä ja laatua. HS-maiden tarkempi yhtenäinen
         kartoitus on hyvin kiireellistä, jotta happamuuden ehkäisemisen
         ja torjunnan suunnittelu ja toteutus on mahdollisimman tehokasta.
         Kartoitukseen on varattava riittävä rahoitus.
      
      
      TEM:n ja Geologian tutkimuskeskuksen GTK:n sopimuksen mukaisesti
         GTK pyrkii toteuttamaan happamien sulfaattimaiden yleiskartoituksen
         vuoden 2015 loppuun mennessä. Kartoitus eteni alkuun suhteellisen
         hyvin lähinnä vuoden 2012 lopussa päättyneen
         ulkopuolisen rahoituksen turvin (LIFE+ ja EAKR). Vuoden 2013
         kartoitustyötä GTK on vienyt eteenpäin oman
         budjettinsa puitteissa ja parin pienen yhteisrahoitteisen hankkeen
         turvin alueellisten toimijoiden kanssa. Tällä tavalla
         kartoitus ei kuitenkaan valmistu vuoden 2015 loppuun mennessä, vaan
         kesän 2013 perusteella työ näyttää venyvän vuoteen
         2018, koska GTK ei voi omasta ja vuosittain pienenevästä budjetistaan
         lohkaista koko tähän tehtävään
         vaadittavaa rahoitusta ja ulkopuolisen rahoituksen hankkiminen tässä taloustilanteessa
         ja EU:n rahoituskausien välissä on melkein mahdoton
         ja runsaasti resursseja vievä tehtävä.
      
      
      Valtioneuvoston päätöksestä vesienhoitosuunnitelmista
         (10.12.2009) selviää, että happamien
         sulfaattimaiden haittojen torjunnan ja ehkäisemisen vuosikustannukset
         ovat yhteensä noin 25 miljoonaa euroa vuodessa
         ja että vesienhoitosuunnitelmissa esitettyjen toimenpiteiden toteutukseen
         tarvitaan valtion lisärahoitusta. On erittäin
         tärkeää, että tämä priorisointi,
         joka vaatii monivuotisen perusrahoituksen, näkyy talousarviossa								.