Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.40

Talousarvioaloite TAA 316/2020 vp 
Ville Tavio ps 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä poliisin toimintamenoihin (20 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Vielä vuonna 2010 virkaa tekeviä poliiseja oli Suomessa vajaa 8 000. Nyt luku on lähellä seitsemäätuhatta, ja vaikka hallitus on korottamassa koulutettavien poliisien määrää niin, että henkilötyövuodet nousevat 7 500:aan, tarve on suurempi. Ensi vuodeksi ei koulutuspaikkoihin tai poliisimiesten henkilötyövuosiin ole tulossa korotuksia lainkaan. 

Suomessa on ylivoimaisesti vähiten poliiseja per asukas Pohjoismaissa ja jopa vähiten koko Euroopassa. Esimerkiksi Ruotsissa on kaksi poliisia tuhatta asukasta kohden, kun suhdeluku on Suomessa 1,3. Silti Ruotsin poliisi on ongelmissa esimerkiksi humanitäärisen maahanmuuton aiheuttaman lähiöväkivallan, tuhotöiden ja terrorismiuhan alla. Näin ollen myös suojelupoliisin ja keskusrikospoliisin toimintaedellytyksiä on parannettava. 

Suomen turvallisuustilanne ei ole parantunut sitä myötä, kun poliisien määrä on vähentynyt —päinvastoin. Kansalaisten turvallisuuden takaaminen on valtiovallan ensisijaisia tehtäviä, ja perussuomalaiset olisivat valmiita satsaamaan poliisin työhön tuntuvasti. 

Kyse ei ole pelkästään siitä, että ulkona on turvallista liikkua, vaan myös oikeusturvasta. Kun poliisin resursseja vähennetään, tutkinta-ajat kasvavat entisestään ja rikosten selvittämisprosentti heikkenee. Poliisikoulutuksen aloituspaikkoja onkin lisättävä merkittävästi niin, että poliisien määrä vaiheittain nousee vähintään tuhannella. Lisättävää määrärahaa on tarkoitus käyttää myös eläinpoliisitoimintaan kymmentä henkilötyövuotta vastaavan määrän verran.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 20 000 000 euroa momentille 26.10.01 poliisin toimintamenoihin. 
Helsingissä 16.10.2020 
Ville Tavio ps