TALOUSARVIOALOITE 323/2007 vp

TAA 323/2007 vp - Lauri Kähkönen /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen maantien 524 perusparannukseen välillä Lieksa—Kuhmo

Eduskunnalle

Maantien 524 peruskorjaus välillä Lieksan keskusta—Nurmijärven kylä saatiin loppuun suoritettua vuonna 1987. Kuhmon kaupungin puolelta kyseinen maantie on päällystetty Kainuun ja Pohjois-Karjalan rajalle saakka. Välillä Lieksa—Kuhmo on edelleen päällystämättä ja peruskorjaamatta noin 27 km:n tieosuus.

Lieksa—Kuhmo maantie 524 on seututie, joka yhdistää Lieksan ja Kuhmon seutukuntakeskukset. Tieosuus on tärkeä metsäteollisuuden ja esimerkiksi Kevätniemen ja Uimaharjun sahojen puuhuollon kannalta. Metsäteollisuus tarvitsee entistä enemmän kotimaista puuta ja alueella sijaitsevat tunnetusti huomattavat metsävarannot. Puunkuljetus nykyisessä kunnossa olevaa tietä pitkin on usein mahdotonta. Kymmeniä kilometrejä pidemmän kiertotien käyttö lisää kuljetuskustannuksia merkittävästi ja aiheuttaa myös ylimääräisen saastekuormituksen. Tien mäkisyys, mutkaisuus ja kantavan pinnan vaihteleva leveys ovat aiheuttaneet lukuisia ojaan suistumisia ja raskaiden puuautojen kaatumisia, eikä henkilövahingoiltakaan ole vältytty vuosien saatossa.

Maantie 524 on erittäin keskeinen ja tärkeä Pohjois-Karjalan ja Kainuun matkailun ja matkailuyhteistyön kehittämisen kannalta. Tien nykyinen kunto ohjaa matkailijat Pielisen länsipuolitse itäpuolen paikkakuntien ohitse.

Euregio-yhteistyö Karjalan tasavallan kanssa lisää yhteistyötarpeita rajan yli. Osapuolina yhteistyössä ovat Suomen puolelta Kuhmon, Nurmeksen ja Lieksan kaupungit ja Karjalan tasavallan puolelta Kostamus, Segeza ja Mujejärvi. Maantien 524 peruskorjauksen lykkääntyminen on muodostumassa vakavaksi rasitteeksi em. yhteistyön kehittämisessä.

Pielisen itäisen puolen yhteys Suomen pitkittäisliikenteessä on tärkeä koko rajan läheiselle itäiselle Suomelle. Tien 524 kunnostaminen toisi kaivatun piristysruiskeen alueen elinkeinoelämälle. Toimivat liikenneyhteydet ovat perusta uskottavalle aluepolitiikalle ja alueelliselle kehitykselle. Niitä voidaan pitää myös kansalaisten perusoikeuksina.

Kustannusarvio maantien 524 perusparantamiseen noin 27 km:n matkalta välillä Lieksa—Kuhmo on tuoreen selvityksen mukaan 4 miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 4 000 000 euroa maantien 524 perusparantamiseen välillä Lieksa—Kuhmo.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Lauri Kähkönen /sd