Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.02

Talousarvioaloite TAA 326/2019 vp 
Ville Tavio ps 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä poliisin toimintamenoihin (50 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Vielä vuonna 2010 virkaa tekeviä poliiseja oli Suomessa vajaat 8 000. Nyt luku on lähellä seitsemäätuhatta, ja vaikka hallitus on korottamassa koulutettavien poliisien määrää niin, että henkilötyövuodet nousevat 7 500:aan, tarve on suurempi. 

Suomessa on ylivoimaisesti vähiten poliiseja per asukas Pohjoismaissa ja jopa vähiten koko Euroopassa. Esimerkiksi Ruotsissa on kaksi poliisia tuhatta asukasta kohden, kun suhdeluku on Suomessa 1,3. Silti Ruotsin poliisi on ongelmissa esimerkiksi humanitäärisen maahanmuuton aiheuttaman lähiöväkivallan, tuhotöiden ja terrorismiuhan alla. Näin ollen myös suojelupoliisin ja keskusrikospoliisin toimintaedellytyksiä on parannettava. 

Suomen turvallisuustilanne ei ole parantunut sitä myötä, kun poliisien määrä on vähentynyt — päinvastoin. Kansalaisten turvallisuuden takaaminen on valtiovallan ensisijaisia tehtäviä, ja perussuomalaiset olisivat valmiita satsaamaan poliisin työhön tuntuvasti. 

Kyse ei ole pelkästään siitä, että ulkona on turvallista liikkua, vaan myös oikeusturvasta. Kun poliisin resursseja vähennetään, tutkinta-ajat kasvavat entisestään ja rikosten selvittämisprosentti heikkenee. Poliisikoulutuksen aloituspaikkoja onkin lisättävä merkittävästi niin, että poliisien määrä vaiheittain nousee vähintään tuhannella. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 50 000 000 euroa momentille 26.10.01 poliisin toimintamenoihin. 
Helsingissä 18.10.2019 
Ville Tavio ps