TALOUSARVIOALOITE 329/2006 vp

TAA 329/2006 vp - Toimi Kankaanniemi /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen koulutuksen arviointineuvoston toimintamenoihin

Eduskunnalle

Koululainsäädännön uudistuksen yhteydessä eduskunta päätti, että maahamme perustetaan riippumaton koulutuksen arviointineuvosto. Eduskunta edellytti, että neuvosto ja sen sihteeristö järjestetään siten, että se ei ole sidoksissa kouluhallintoon. Sihteeristö sijoitettiin Jyväskylään, jossa on sille erinomaiset toimintaedellytykset. Sen toimintaa ei kuitenkaan ole kehitetty siten kuin eduskunnan päätökset edellyttivät. Tämä tärkeä toiminta tarvitsee lisärahoitusta enemmän kuin hallitus on talousarvioehdotuksessaan esittänyt.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  29.01.22 lisäyksenä 600 000 euroa koulutuksen arviointineuvoston ja sen sihteeristön toimintamenoihin.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Toimi Kankaanniemi /kd