Viimeksi julkaistu 1.3.2021 15.21

Talousarvioaloite TAA 332/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Seinäjoen lentoasemaa ylläpitävälle Rengonharju-säätiölle (150 000 euroa)

HarryWallinsdym.

Eduskunnalle

Rengonharju-säätiö on toiminut itsenäisen, Finavian lentoasemaverkoston ulkopuolisen Seinäjoen lentoaseman ylläpitäjänä vuodesta 1977. Säätiö on saanut sekä toiminta- että investointiavustuksia valtiolta ja säätiön taustayhteisökunnilta toiminnan aloituksesta saakka. 

Liikenne- ja viestintäministeri Berner ilmoitti Rengonharju-säätiön edustajille 5.8.2015, ettei valtionavustusta lentoaseman ylläpitämiseen enää myönnetä vuodesta 2016 alkaen. Valtion avustus on ollut merkittävässä osassa säätiön ja siten lentoaseman rahoituksessa. 

Rengonharju-säätiön hallitus on joutunut tämän jälkeen tekemään kipeitä päätöksiä. Rengonharju-säätiön hallitus on päättänyt, että säätiö tulee anomaan Liikenteen turvallisuusvirasto Trafilta Seinäjoen lentoaseman toimilupien päättämistä 31.12.2015. Samalla säätiön hallituksen päätöksellä lentoaseman henkilökunnan palvelussuhteet tulevat päättymään irtisanomisaikoja noudattaen. 

Vuosien saatossa Rengonharjun aluelle on investoitu valtion ja säätiön taustayhteisökuntien yhteistyönä yli 20 miljoonaa euroa lentoasemainfran rakentamiseen, mukaan lukien kiitotie ja lentoasemarakennukset. Lentoasema-alueelle etsitään korvaavaa toimintaa, että investoinneista olisi myös jatkossa hyötyä yhteiskunnalle ja alueelle. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 150 000 euroa momentille 31.10.41 Seinäjoen lentoasemaa ylläpitävälle Rengonharju-säätiölle rakenteellisen muutoksen läpivienniksi. 
Helsingissä 9.10.2015 
HarryWallinsd
JukkaGustafssonsd
ReijoHongistops
LasseHautalakesk