Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.01

Talousarvioaloite TAA 332/2019 vp 
Ville Tavio ps 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Puolustusvoimien toimintamenoihin (2 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Puolustusvoimat on joutunut sopeuttamaan menojaan kohtuuttomasti kuluvan vuosikymmenen aikana. Vaikka pieniä parannuksia tilanteeseen on tullut viime vuosina, kuten reservin määrän nostaminen lähemmäs tarvetta, tarvitaan lisää henkilökuntaa varusmiesten koulutustarpeisiin. Kantahenkilökunnan lisäämisen myötä reserviä voidaan kasvattaa takaisin kestävään määrään, eli noin 350 000 sotilaaseen, sekä yleistä koulutustasoa parantaa. Valitettavasti hallitus on kuitenkin tekemässä päinvastoin ja vähentämässä sopimussotilaiden määrää, joiden panos varusmiesten koulutuksessa on merkittävä.  

Perussuomalaiset vaativat, että sopimussotilaiden määrä pidetään entisellään. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 2 000 000 euroa momentille 27.10.01 Puolustusvoimien toimintamenoihin sopimussotilaiden rekrytointiin koulutustarkoituksiin. 
Helsingissä 18.10.2019 
Ville Tavio ps