Viimeksi julkaistu 1.3.2021 15.23

Talousarvioaloite TAA 347/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Seinäjoen ja Kokkolan yliopistokeskusten toimintaedellytysten turvaamiseen (100 000 euroa)

PeterÖstmankdym.

Eduskunnalle

Suomen kuusi yliopistokeskusta ovat tärkeä osa kansainvälisesti arvostettua korkeakoulujärjestelmäämme. Yliopistokeskusten alueellinen merkitys on huomattava muun muassa Kokkolalle ja Seinäjoelle, joilla ei ole omaa yliopistoa. Yliopistokeskuksilla on tärkeä tehtävä kaupunkiseutujen kehittämisessä ja parhaimmillaan ne voivat täydentää emoyliopiston profiilia. 

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on alueellisesti vahvasti verkottunut tutkimuskumppani ja koulutusalojen valinnassa on painotettu alueen tarpeita. Mm. kemian alan koulutus ja tutkimusyhteistyö kemian alan teollisuuskeskittymän kanssa on Kokkolassa esimerkillistä. Seinäjoen yliopistokeskuksen yhteiskunnallista relevanssia korostava tutkimus ja aikuiskoulutus ovat korkeakoulujärjestelmämme arvokkaita tukijalkoja. 

Vuonna 2015 koordinaatiorahoitus yliopistokeskusta kohden oli 733 000 euroa. Vuonna 2016 määrä tulee laskemaan 704 000 euroon. Yliopistokeskuksille on erityisen tärkeää pystyä toimimaan pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti alueellisesti merkittävien osaamisalueiden kehittämisessä ja vahvistamisessa. Yliopistokeskusten rahoitus tulee turvata jatkossa siten, että ne voivat tiivistää yhteistoimintaa sekä kehittää yhteistyötä alueiden ammattikorkeakoulujen ja elinkeinoelämän kanssa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 100 000 euroa momentille 29.40.50 Seinäjoen ja Kokkolan yliopistokeskusten toimintaedellytysten turvaamiseen. 
Helsingissä 9.10.2015 
PeterÖstmankd
JoakimStrandr
LasseHautalakesk
TuomoPuumalakesk
MikkoSavolakesk
SusannaKoskikok
MikaLintiläkesk
Anna-MajaHenrikssonr
ReijoHongistops
MatsNylundr
Vesa-MattiSaarakkalaps
JuttaUrpilainensd
MariaTolppanenps
HarryWallinsd
AnttiKurvinenkesk