TALOUSARVIOALOITE 352/2012 vp

TAA 352/2012 vp - Kari Rajamäki /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen joukkoliikenteen tukemiseen

Eduskunnalle

Eduskunnassa on vallinnut yksimielisyys siitä, että joukkoliikenteen houkuttelevuutta ja toimintavarmuutta ympäristöystävällisenä kuljetusmuotona tulee lisätä varmistamalla joukkoliikenteen riittävä rahoitustaso.

Suurille kaupungeille osoitettu joukkoliikenteen tuki ei vastaa lähellekään niitä tavoitteita joita joukkoliikenteen kehittämiselle on asetettu. Muille kaupungeille ja haja-asutusseutujen joukkoliikenteelle tulevaisuus merkitsee hintojen nostoa ja palvelutason karsimista. Mikäli halutaan säilyttää nykyinen palvelutaso tai kehittää sitä, kunnat joutuvat maksumiehiksi. Jo nyt keskisuurissa kaupungeissa kuntien osuus lipputuista voi olla yli 70 %.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  31.30.63 lisäyksenä 15 000 000 euroa joukkoliikenteen tukemiseen.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Kari Rajamäki /sd