TALOUSARVIOALOITE 356/2013
         vp
      
      TAA 356/2013
            vp - Kari Rajamäki /sd 
      
      Tarkistettu versio 2.0
      Määrärahan osoittaminen nuorten
         kalastusharrastuksen edistämiseen
      
    
   
   
      
Eduskunnalle
   
   
   
      
      Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK)
         jäsenjärjestöineen on kahden vuosikymmenen
         ajan tehnyt yhteistyötä koulujen kanssa tavoitteenaan
         parantaa lasten ja nuorten kalastusharrastukseen ja luonnossa liikkumiseen
         liittyviä tietotaitoja. Erityisen "Kaverin Kanssa
         Kalaan" -hankkeen pääasiallisena kohderyhmänä ovat
         olleet peruskoulun 4.—6. luokkien oppilaat. Hanke on viime
         vuosina tavoittanut vuosittain lähes 30 000 koululaista.
         Hankkeen toimijoita, vapaaehtoistyötä tekeviä kalakummeja,
         on koulutettu vuosina 1998—2008 yhteensä noin 400.
         Tapahtumia ja kouluvierailuita järjestämässä on
         ollut myös runsaasti kalakerhojen jäseniä.
      
      
      Hankkeessa tuotetaan kalastusaiheista materiaalia,
         jota jaetaan koululaisille julkaisuina ja internetin välityksellä.
         Vapaaehtoistyötä tekevät kalakummit vierailevat
         kouluissa antamassa kalastukseen ja kalankäyttöön
         liittyvää koulutusta. Laajaa julkisuutta lasten
         ja nuorten kalastusharrastukselle ja sen lisäämiselle
         saadaan joka toinen vuosi kampanjavuodella, jolloin järjestetään koulutapahtumien
         lisäksi suuria alueellisia kalastustapahtumia. Kampanjavuoden
         tapahtumiin kuuluvat myös koululaisille järjestetyt
         valtakunnalliset leirit ja kalastukseen liittyvät kilpailut.
      
      
      Maa- ja metsätalousministeriö on kalastuksenhoitomaksuvaroista
         tukenut nuorten kalastusharrastuksen edistämistä.
         Kalastusvälineteollisuus ja -kauppa ovat lahjoittaneet
         suuren osan hankkeessa käytetyistä ja koululaisille
         jaetuista kalastusvälineistä. Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön
         työntekijät yhdessä vapaaehtoisten kalakummien
         kanssa ovat huolehtineet käytännön toteutuksesta.
         Koulut ja koululaiset ovat saaneet pääsääntöisesti
         kaiken materiaalin ja opetuksen ilmaiseksi.
      
      
      Koulujen ongelmaksi on monilla paikoin osoittautunut koululaisten
         kuljettaminen tapahtumapaikoille, esimerkiksi kalastustapahtumiin, sillä kouluilla
         ei ole ollut tarkoitukseen varattuja määrärahoja.
         Kalastusharrastustaan koululaiset voisivat luontevasti jatkaa joko
         kalastusseuroissa tai koulujen omissa kalastuskerhoissa, jotka toimisivat
         yhteistyössä kalastusseurojen kanssa, Myöskään
         tähän työhön koulujen niukat
         määrärahat eivät riitä.
      
      
    
   
   
      
      
      Edellä olevan perusteella ehdotan,
      
      että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvioon
         momentille  29.91.50 lisäyksenä 500 000
         euroa nuorten kalastusharrastuksen edistämiseen.
      
      
      
    
   
   
      Helsingissä 27 päivänä syyskuuta
         2013