TALOUSARVIOALOITE 359/2006 vp

TAA 359/2006 vp - Marjukka Karttunen /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen ulkoasiainministeriön konsuliasiain osastolle mm. lapsikaappaustapausten käsittelyn parantamiseen

Eduskunnalle

Lapsikaappaustapauksia oli ulkoministeriön konsuliasiain yksikön mukaan vireillä viime vuonna 16. Vuoden 2004 luku oli 12, vuoden 2003 luku oli 17 ja vuoden 2002 luku oli 32.

Lapsikaappaukset muun muassa Venäjälle ja Pohjois-Afrikkaan vaarantavat lapsen aiemmat olosuhteet ja perustan, suhteet suomalaisvanhempaan, sukulaisiin ja tuttuun leikki- ja kouluympäristöön. Lapsen eristäminen totutusta elinympäristöstä ja läheisistä aiheuttaa väistämättä emotionaalista epätasapainoa ja vaikeuksia oman identiteetin muodostamisessa. Kaapattu lapsi eristetään suomalaisesta kulttuurista ja suomen kielestä.

Lapsikaappaus on henkistä pahoinpitelyä ja siihen liittyy usein manipulointia ja pelottelua. Lapsikaappaus on ihmisoikeusloukkaus, mutta se on myös perheväkivallan muoto. Osa kaapatuista lapsista on piilotettuna niin, että ei ole tiedossa edes sitä, ovatko lapset elossa.

Lapsikaappauksia voidaan estää monella tapaa: muun muassa asennekasvatuksella, tiedottamisella, viranomaisyhteistyöllä ja lainsäädännöllä.

Erittäin tärkeää on huolehtia siitä, että lapsikaappauksia käsittelevien viranomaisten resurssit olisivat riittävät. Esimerkiksi lapsikaappauksia Haagin lapsikaappaussopimuksen ulkopuolisissa maissa käsittelevällä ulkoministeriön konsuliasianosastolla ei ole riittäviä resursseja: on havaittu, että ei ole riittävästi panoksia lapsikaappausten selvittämiseen. Lisämääräraha tulisi tarpeen myös siksi, että monien muidenkin konsuliasioiden määrä on kasvanut.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  24.01.21 lisäyksenä 100 000 euroa ulkoasiainministeriön konsuliasiain yksikölle mm. lapsikaappaustapausten käsittelyn parantamiseen.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Marjukka Karttunen /kok