TALOUSARVIOALOITE 362/2006
vp
TAA 362/2006
vp - Marjukka Karttunen /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen liikenne-
ja viestintäministeriön tutkimus- ja kehittämistoimintaan
Eduskunnalle
Liikenne- ja viestintäministeriön
tutkimus- ja kehittämistoiminnan momentti (31.01.22) ehdotetaan
poistettavaksi talousarviosta ja sen määräraha
otettavaksi huomioon momentin 31.01.21 laskelmissa.
Kuitenkaan näissä toimintamenoissa (31.01.21)
ei oteta tutkimus- ja kehittämistoimintaa huomioon siinä suhteessa
kuin aiemmin oman momentin aikana. Jo aiemmin tutkimus- ja kehittämistoimintaa
on supistettu, mutta tuorein leikkaus on hyvin voimakas.
Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenoista
on arvioitu ensi vuonna tutkimus- ja kehittämistoimintaan
riittävän noin neljä miljoonaa euroa,
kun kuluvalle vuodelle esitettiin erillisellä momentilla
viime vuonna 5,85 miljoonaa euroa, viime vuodelle myönnetyn
rahan oltua 6,85 miljoonaa euroa. Liikenne- ja viestintäministeriön
tutkimus- ja kehittämistoiminta on siis supistumassa selvitysluontoiseksi
toiminnaksi.
Jos ajattelemme esimerkiksi lasten ja nuorten liikennekäyttäytymisen
tulevaisuutta, on äärimmäisen ongelmallista,
että liikennekasvatuksen parantamiseen liittyvään
tutkimustoimintaan ei ole riittävästi varoja.
Liikenneturvallisuus puhuttaa vuodesta toiseen. Esimerkiksi viime
vuonna liikenne- ja viestintäministeriön liikenneneuvos Matti
Roine totesi (HS 25.8.05) eräänä johtopäätöksenään,
että "liikenneturvallisuustyön tuloksellisuutta
eivät näytä olennaisesti rajaavan ideoiden
tai periaatteiden puuttuminen, vaan resurssit, osaaminen ja tahto".
Vaikka liikenneturvallisuuden parantamiseksi on töitä tehty,
on valitettavaa, että esimerkiksi "Kouluikäisille
lapsille sattuu huomattavasti keskimääräistä enemmän
liikenneonnettomuuksia juuri elokuun alussa ja varsinkin pyörän
selässä" (HS 11.8.06). Lasten ja nuorten liikennekasvatuksen
tutkimus- ja kehittämistoiminnalle on edelleen suurta tarvetta.
Sama koskee muutakin liikenne- ja viestintäministeriön
tutkimustoimintaa: rajuille supistuksille ei ole sijaa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 31.01.21 lisäyksenä 2 000 000
euroa liikenne- ja viestintäministeriön tutkimus-
ja kehittämistoimintaan ja lisää momentin
perusteluihin maininnan, että määrärahasta
saa käyttää 200 000 euroa lasten ja
nuorten liikennekasvatuksen parantamiseen liittyvään
tutkimustoimintaan.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006
- Marjukka Karttunen /kok
- Leena Harkimo /kok
- Lasse Virén /kok
- Lyly Rajala /kok
- Timo Seppälä /kok