TALOUSARVIOALOITE 362/2007 vp

TAA 362/2007 vp - Esa Lahtela /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Varallisuusveron palauttaminen vuoden 2008 alusta

Eduskunnalle

Hallitus toi vuonna 2005 talousarvioehdotuksen yhteydessä eduskunnan käsittelyyn esityksen varallisuusverolain (1537/1992) kumoamisesta. Eduskunta hyväksyi äänestyksen jälkeen esityksen, jolloin varallisuusverosta luovuttiin vuoden 2006 alusta. Varallisuusverosta luopumisen arvioitiin alentavan verotuottoa noin 70—80 miljoonaa euroa. Toimenpide kohdentui maamme kaikkein parhaiten pärjäävälle kansanosalle. Ne, jotka ovat kaikkein rikkaimpia, hyötyvät veron poistamisesta eniten.

2000-luvun Suomesta näyttävät hävinneen viimeisetkin rippeet sosiaalisesta yhteisvastuusta, muuhun johtopäätökseen kyseisestä esityksestä ei voi päätyä. Esitys ei ole myöskään mitenkään terveen taloudenhoidon kannalta järkevä. Samanaikaisesti, kun valtiontalouden velka on korkealla tasolla, kaikkein varakkaimman väestön yksi verolaji poistetaan kokonaan. Samaan aikaan toisaalta puhutaan veropohjan laajentamistarpeesta.

Esitys lisää myös aiheettomasti juopaa rikkaimpien ja köyhimpien välillä. Pienellä eläkkeellä, toimeentulotuella, työttömyysturvalla tai pienellä palkalla toimeentuleville henkilöille ei niukkaan taloustilanteeseen ja kilpailutilanteeseen vedoten anneta kuin muruja, jos kaikille niitäkään.

Tällaiseen eriarvoiseen yhteiskuntaan Suomessa ei ole varaa. Siksi varallisuusvero tulee ottaa käyttöön takaisin vuoden 2008 alusta. Jos taasen katsotaan, että vastaavalla summalla tulee keventää verotusta, tehtäköön se vaikkapa ruoan arvonlisäveroa alentamalla tai lahja- ja perintöveroa keventämällä lesken ja rintaperillisten osalta. Tulen myös tekemään asiaa koskevan lakialoitteen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon luvun  11.10 uudelle momentille 75 000 000 euroa varallisuusveron arvioituna tuottona.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Esa Lahtela /sd
  • Marjaana Koskinen /sd
  • Matti Kangas /vas
  • Matti Kauppila /vas