TALOUSARVIOALOITE 363/2013
         vp
      
      TAA 363/2013
            vp - Kari Rajamäki /sd ym.
      
      Tarkistettu versio 2.1
      Määrärahan osoittaminen kantatien
         77 perusparantamiseen välillä Pohjois-Savon maakunnanraja — valtatie
         4 
      
    
   
   
      
Eduskunnalle
   
   
   
      
      Valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2014 esitetään
         perusväylänpitoon 987 miljoonan euron määrärahaa.
         Määrärahan tarve on esitystä suurempi,
         ja lisärahoitusta tulisi kohdistaa teiden perusparantamiseen
         ja siten liikenneturvallisuuden edistämiseen. Perusparantamisen
         kohdistaminen alueellisesti tukee myös elinkeinoelämän
         toimijoita, kuten puunjalostusteollisuuden ja matkailun tarvitsemia
         liikenneyhteyksiä.
      
      
      Keski-Suomen puolella on suunniteltu kantatien 77 parantamista
         välillä Keitele (Pohjois-Savon maakunnanraja) — Taimoniemi
         (valtatie 4). Kantatien keskimääräinen
         vuorokausiliikenne Keiteleen kohdalla on noin 1 400 ajoneuvoa
         ja lähellä valtatien 4 risteystä noin
         2 200 ajoneuvoa. Kantatie 77 on yhteysväli Joensuun
         ja Vaasan välillä, ja suunnitelma-alueen tietä käytetään lisäksi
         puunjalostusteollisuuden kuljetuksiin. Tien parantaminen tuo jatkuvuutta
         raskaan liikenteen kuljetuksille ja teollisuudelle, edesauttaa Suomen
         poikittaisliikennettä ja parantaa liikenneturvallisuutta.
      
      
      Suunnittelualueen liikenteen sujuvuutta parannetaan tien poikkileikkausta
         leventämällä, liittymäjärjestelyillä sekä tien
         geometrian muutoksilla. Tiesuunnitelma on alun perin laadittu vuonna
         2006, jolloin kustannusarvio oli 8,6 miljoonaa euroa. Kantatien
         77 päällystämisen kustannusarvio välillä Keitele—maakunnanraja
         on n. 0,7 miljoonaa euroa.
      
      
    
   
   
      
      
      Edellä olevan perusteella ehdotamme,
      
      että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvioon
         momentille  31.10.20 lisäyksenä 10 000 000
         euroa kantatien 77 perusparantamiseen välillä Keitele (Pohjois-Savon
         maakunnanraja) — Taimoniemi (valtatie 4).
      
      
      
    
   
   
      Helsingissä 27 päivänä syyskuuta
         2013
      
      
         - Kari Rajamäki /sd
- Pentti Oinonen /ps
- Markku Rossi /kesk
- Seppo Kääriäinen /kesk
- Kimmo Kivelä /ps
- Elsi Katainen /kesk
- Erkki Virtanen /vas