TALOUSARVIOALOITE 375/2006 vp

TAA 375/2006 vp - Jyrki Katainen /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kuntien harkinnanvaraiseen rahoitusavustukseen

Eduskunnalle

Valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2007 esitetään kuntien harkinnanvaraiseen rahoitusavustukseen määrärahaa 12 miljoonaa euroa, kun vastaava määräraha vuoden 2005 tilinpäätöksen mukaan oli 40 miljoonaa euroa, ja vuoden 2006 varsinaisessa talousarviossa määräraha on 26,5 miljoonaa euroa. Kuntataloudesta tehtyjen ennakkoarvioiden mukaan kuntien taloudellinen tilanne on paranemassa, mutta edelleen on heikossa asemassa olevia kuntia. Voimakkaana jatkuva muuttoliike heikentää erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa kuntien taloudellista asemaa. Harkinnanvaraista rahoitusavustusta on tänä vuonna kesäkuun loppuun mennessä hakenut 208 kuntaa, kun vuonna 2005 avustusta haki 238 kuntaa. Hakuaikaa on jatkettu elokuun loppuun. Tämäkin osoittaa kuntien taloudellisen tilanteen olevan edelleen heikko, minkä vuoksi harkinnanvaraisen rahoitusavustuksen tarve on edelleen suuri. Tämän vuoksi harkinnanvarainen rahoitusavustus tulee säilyttää vähintään kuluvan vuoden tasolla.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  26.97.34 lisäyksenä 26 000 000 euroa kuntien harkinnanvaraiseen rahoitusavustukseen.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Jyrki Katainen /kok
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Iivo Polvi /vas
  • Eero Lämsä /kesk
  • Tuula Väätäinen /sd
  • Markku Rossi /kesk
  • Erkki Virtanen /vas
  • Rauno Kettunen /kesk