TALOUSARVIOALOITE 379/2006
vp
TAA 379/2006
vp - Matti Kauppila /vas
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen perusopetuksen
ryhmäkoon pienentämiseen Lahdessa
Eduskunnalle
Lahden kaupunki on rahapulan takia kohdistanut opetustoimeen
tuntuvia leikkauksia. Leikkausten tuloksena Lahden kouluverkosto
harvenee tuntuvasti nykyisestä, määräaikaisten
opettajien palkkauksesta tingitään ja usean kymmenen opettajan
työpaikka on vaakalaudalla, luokkakoot suurenevat, kouluavustajien
määrä putoaa tuntuvasti nykyisestä,
erityisopetuksen tilanne vaikeutuu entisestään
ja oppilaiden oppimisvaikeudet lisääntyvät.
Kouluopetuksessa tapahtuneet muutokset vaativat kuitenkin tämän
päivän koululaiselta yhä aikaisemmin
itsenäisiä yksilöllisiä valintoja — ja oma-aloitteisuutta.
Oppilaat kulkevat koulupäivän aikana ryhmästä toiseen
ilman pysyvää luokkaa ja ilman oman ryhmän
tuomaa turvaa. Opettajan merkitys korostuu. Samalla kuitenkin ryhmäkokoja
on suurennettu.
Lahdessa ryhmäkokoja aiotaan suurentaa vielä nykyisestä,
vaikka jo nykyisilläkin oppilasmäärillä oppilaan
yksilöllisen tason ja tarpeiden ottaminen huomioon on opettajalle
vaikeaa ja joskus ylivoimaistakin.
Oppimisvaikeuksista kärsivien lasten määrä on
jatkuvasti kasvussa. Riskitilanteessa elävien lasten kannalta
on ensisijaisen tärkeää, että koulu
pystyy tarjoamaan oppilaskohtaista tukea. Tutkimukset ovat osoittaneet,
kuinka lapsen syrjäytyminen on tehokkaasti ja yhteiskunnan
voimavaroja säästäen ehkäistävissä juuri
turvaamalla hänen menestymisensä koulussa. Perusopetuksen
ryhmäkokojen on oltava kohtuullisia, jotta opettajalla
on mahdollisuus nykyistä oppilaslähtöisempään
opetukseen.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 29.10.30 lisäyksenä 500 000
euroa perusopetuksen ryhmäkoon pienentämiseen
Lahdessa.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006