TALOUSARVIOALOITE 386/2006
vp
TAA 386/2006
vp - Matti Kauppila /vas
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen kansalaisjärjestöjen kulttuuritoiminnan
tukemiseen
Eduskunnalle
Kolmannen sektorin kulttuuri-, nuoriso-, liikunta-
ja sivistystoimintojen kokonaisvolyymi kasvaa arvioiden mukaan tulevina
vuosina. Arvion perusteena on julkisen sektorin resurssien niukentuminen,
arvojen muutos ja edellisistä johtuva hyvinvointiyhteiskunnan
uudistaminen.
Julkinen rahoitus kanavoituu pääasiassa kuntien
kautta. Vain harva paikallistason yhdistys saa tukea suoraan valtiolta.
Veikkausvoittovaroja saa noin neljännes nuorisojärjestöistä.
Muuten esim. veikkausvoittovaroja saattaa kanavoitua paikallisjärjestöjen
käyttöön keskusjärjestöjen kautta.
Lähes kaksi kolmasosaa yhdistyksistä saa kunnalta
avustusta toimintaansa. Eniten kunnan myöntämästä tuesta
riippuvaisia ovat nuorisojärjestöt, VPK sekä urheilu-,
kulttuuri- ja kunnanosajärjestöt.
Kuntien mahdollisuuksia hoitaa kansalaisjärjestöjen
kulttuuritoimintaa on heikennetty merkittävästi.
Vaikka ammattitaiteelle on esitetty lisäystä,
se ei poista ruohonjuuritason kulttuuriharrastuksen ongelmia.
Kunnat maksavat suurimman osan kansalaisille kohdistetun kulttuuritoiminnan
kustannuksista. Lastenkulttuuri, erityisryhmien kulttuuritoiminta
sekä monikulttuurisuus ovat useiden kuntien kulttuuritoiminnan
painopistealueita. Valtion tuen pienentäminen johtaa kuntien
kulttuurityön vähenemiseen. Pitkäjänteinen
kulttuurityö vaarantuu.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 29.80.33 lisäyksenä 2 000 000
euroa kansalaisjärjestöjen kulttuuritoiminnan
tukemiseen kunnissa.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006