TALOUSARVIOALOITE 398/2006 vp

TAA 398/2006 vp - Matti Kauppila /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden tukemiseen

Eduskunnalle

TE-keskusten yritysosastojen yritystoiminnan ja yritysten toimintaympäristöjen kehittämiseen myönnetyt tuet ovat viimeisten kymmenen vuoden aikana olleet lähestulkoon täysin EU:n rakennerahasto-ohjelmista rahoitettuja.

Uuden ohjelmakauden rahoitustaso ei enää anna tähän mahdollisuutta. Mikäli kansallisia määrärahoja ei välittömästi lisätä, yritysosaston tuki Kanta-Hämeen maakunnan elinkeinojen kehittämiseen loppuu tai ainakin supistuu murto-osaan nykytasosta. Maakuntien EU-tuet tulevat jatkossakin kohdistumaan pk-yritystoiminnan kehittämiseen.

Ohjelmien riittävä kansallinen rahoitus on varmistettava. Senkään takia tehdyt leikkaukset yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden tukemisesta eivät ole hyväksyttävissä. TE-keskusten määrärahoja tulee lisätä, jotta uusien osaamiseltaan intensiivisten alojen yritysten kasvu ja sijoittuminen vauhdittuu. Nykyistä paremmin on syytä ottaa huomioon myös pikkukaupunkien merkitys lähiympäristöjensä kehityksen vauhdittajina.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  32.30.45 lisäyksenä 4 500 000 euroa yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden tukemiseen.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Matti Kauppila /vas