Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.06

Talousarvioaloite TAA 4/2019 vp 
Anders Adlercreutz ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä sotakorvauskuunari Vegan ja Pietarsaaren Vanhan sataman telakka-alueen kunnostamiseen (200 000 euroa)

Eduskunnalle

Sotakorvauskuunari Vega on yksi niistä 91 puusta valmistetusta kuunarista ja 535 laivasta, jotka toimitettiin Neuvostoliittoon vuoteen 1952 mennessä osana tulitauon ja rauhan ehtoina Suomen maksettavaksi määrättyjä sotakorvauksia. Vega palveli koulutusaluksena Tallinnassa vuoteen 1979, jolloin se poistettiin käytöstä. Sen jälkeen sen huolto laiminlyötiin. Vuonna 1997 Viron valtio luovutti aluksen lahjana Vega-säätiölle, ja se siirrettiin Tallinnasta Pietarsaareen. Vega on suomalaisen puulaivanrakennuksen taidonnäyte. Se on ainutlaatuinen muun muassa aikanaan uraauurtavan liimapuupalkkien käytön ansiosta. Alus on merkittävä Suomen kansallisen historian ja itsenäisyyden kannalta. 

Vega on rapistunut ja huonossa kunnossa. Vega-säätiö pyrkii nyt kunnostamaan aluksen ja rakentamaan näyttelytilan, johon alus voidaan asettaa näytteille luentojen taustaksi ja inspiroimaan ihmisiä tutustumaan Suomen dramaattiseen taisteluun itsenäisyytensä puolesta. Tila toimisi näyttelytilana, museona ja kokoontumistilana. Näyttelytilan arvioidaan olevan valmis vuonna 2019. 

Laivan kunnostaminen ja näyttelytilan rakentaminen ovat suuria hankkeita, jotka ovat täysin riippuvaisia ulkopuolisesta rahoituksesta. Sotakorvauskuunari Vega on merkittävä Suomen historian kannalta, ja tämän kunnostamishankkeen myötä kansalaiset ja ennen kaikkea nuoret voivat perehtyä tähän tärkeään osaan Suomen historiaa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 200 000 euroa momentille 29.80.50 Vega-hankkeeseen, mm. sotakorvauskuunari Vegan sekä Vanhan sataman telakka-alueen kunnostamiseen Pietarsaaressa. 
Helsingissä 18.10.2019 
Anders Adlercreutz 
Sandra Bergqvist 
Eva Biaudet 
Mats Löfström 
Anders Norrback 
Mikko Ollikainen 
Veronica Rehn-Kivi 
Joakim Strand