TALOUSARVIOALOITE 407/2006 vp

TAA 407/2006 vp - Matti Kauppila /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen vesistöjen ja pilaantuneiden maa-alueiden kunnostamiseen

Eduskunnalle

Lukuisten pienehköjen vesistöjen tila maakunnissa ei vastaa niiden käytölle asetettavia vaatimuksia, ja niiden tilan korjaaminen lähivuosina erilaisin toimenpitein on tarpeen. Ympäristökeskus saa jatkuvasti esityksiä vesistöjen tilan selvittämiseksi ja vesistöjen kunnostamiseksi. Kunnostuksen myötä tapahtuva vesistöjen käyttökelpoisuuden ja luonnon monimuotoisuuden paraneminen lisää alueen viihtyisyyttä, edistää niiden virkistyskäyttöä sekä luo uusia mahdollisuuksia vesistöön perustuvan elinkeinotoiminnan, kuten matkailun, harjoittamiselle.

Maakuntien alueella on useita vanhoja käytöstä poistuneita kaatopaikkoja sekä saha- ja muita tuotantoalueita, joiden maapohja on siinä määrin pilaantunutta, että ne vaativat kunnostustoimia. Kun maaperän pilaajaa ei enää saada teoistaan vastaamaan, jäävät puhdistuskustannukset julkisen sektorin vastuulle, ja usein enemmästä kuin puolesta tai kokonaan niistä vastaavat kunnat.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  35.10.77 lisäyksenä 500 000 euroa vesistöjen ja pilaantuneiden maa-alueiden kunnostamiseen.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Matti Kauppila /vas