TALOUSARVIOALOITE 411/2003
vp
TAA 411/2003
vp - Jari Leppä /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen valtatien
5 parantamiseen Mikkelin eteläpuolella
Eduskunnalle
Päijät-Hämeestä Lappiin
ulottuva, Kainuun ja Savon halki kulkeva viitostie on yksi maan
keskeisimmistä matkailu- ja kuljetusväylistä.
Suomen maantieliikenteestä lähes 1/3
kulkee viitostietä. Sen perusparantaminen on tärkeää usean maakunnan
asukkaille ja yrityksille sekä tietä pitkin kulkeville
matkailijoille. On tärkeää, että perusparantaminen
jatkuu edelleen.
Toimivat liikenneyhteydet ovat yksi tärkeimpiä tekijöitä alue-
ja elinkeinopolitiikassa ja yritysten sijoittumisessa. Tämä on
tullut selkeästi esille mm. Keskuskauppakamarin julkaisemassa tutkimuksessa.
Valtatien 5 tähänastinen parantaminen on tukenut
elinkeinoelämää ja aluetaloutta. Sen
vuoksi jatkorakentamista ei saa viivyttää, vaan
parannustyöt on saatettava loppuun Mikkelin eteläpuolisella
alueella, jossa perusparannussuunnitelmat ovat jo valmiit.
Mikkelin eteläpuolella on neljä tieosuutta, Koirakivi—Karankamäki,
Vihantasalmi—Toivola, Tiilikkala—Hurus, Pitkäjärvi—Kaihu,
jotka ovat parantamisen tarpeessa. Kyseisten tieosuuksien keskeneräisyys
on selkeä liikenneturvallisuusriski ja yksi este tehokkaamman
elinkeino- ja aluepolitiikan toteuttamiselle, joten niiden rakentamista
on syytä kiirehtiä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon
momentille 31.24.78 lisäyksenä 24 000 000
euroa valtatien 5 parantamiseen Mikkelin eteläpuolella.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2003
- Jari Leppä /kesk
- Katri Komi /kesk
- Arto Seppälä /sd
- Olli Nepponen /kok
- Jouni Backman /sd
- Pekka Nousiainen /kesk