TALOUSARVIOALOITE 413/2006 vp

TAA 413/2006 vp - Rauno Kettunen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Autoveron arvioidun tuoton vähentäminen vammaisten autoveronpalautusten korottamiseksi

Eduskunnalle

Autoverolain mukaan vammainen henkilö voi saada joko kokonaan tai osittain autoveron takaisin omaan käyttöönsä tulevasta autosta, joka rekisteröidään Suomessa ensimmäistä kertaa. Palautettavan autoveron määrää ei ole kuitenkaan korotettu yli 20 vuoteen.

Autojen hankintahinnat ovat tänä aikana kohonneet huomattavasti. Käytetyistä autoista saatava vaihtohyvitys on vastaavasti laskenut, ja teknisten apuvälineiden hinnat ovat nousseet. Julkinen liikenne on vähentynyt etenkin maaseutualueilla huomattavasti, joten auto on vammaiselle henkilölle usein välttämätön apuväline asioinnin ja muun elämisen kannalta.

Yhteiskunnalle on hyötyä siitä, että mahdollisimman moni vammainen voi liikkua itsenäisesti eikä käytä taksia asioidessaan. Yhteiskunnan rahalliset vastuut tosiasiassa pienenevät, kun vammainen saa käyttää omaa autoaan.

Vammainen tarvitsee autossaan monia lisävarusteita. Lisävarusteiden hinnat ovat nousseet enemmän kuin autojen hankintahinnat keskimäärin. Myös tämä on osaltaan johtanut siihen, että veronpalautuksesta saatava suhteellinen etu on huomattavasti pienentynyt.

Elinkustannusindeksi on 20 vuoden aikana noussut 62,7 prosenttia, mutta autoveronpalautuksia ei ole korjattu ollenkaan. Tavoitteena pitäisi olla, että autoveronpalautusta korotetaan elinkustannusindeksin nousua vastaavasti. Hangon tullilta saatujen tietojen mukaan autoveronpalautusta haetaan noin 800 autolle vuosittain. Jos autoveronpalautusta nostetaan 1 200 eurolla autoa kohden, lisää se valtion kuluja 96 000 euroa vuodessa. Yhteiskunnalle on kuitenkin hyötyä siitä, että vammaiset eivät tarvitse avustajaa tai taksia asioidessaan, vaan liikkuvat itsenäisesti omilla autoillaan.

Tulen tekemään myös asiaa koskevan lakialoitteen.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta vähentää valtion vuoden 2007 talousarvion momentilta  11.10.03 autoveron arvioitua tuottoa 500 000 euroa vammaisten autoveronpalautuksen korotuksen vuoksi.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Rauno Kettunen /kesk