TALOUSARVIOALOITE 414/2003
vp
TAA 414/2003
vp - Suvi Lindén /kok
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen liikunnan
kansalaistoimintaan sekä lasten ja nuorten liikuntaohjelmaan
Eduskunnalle
Valtion liikuntabudjetista tuetaan liikunnan ammatillista
koulutusta, järjestöjä, kuntia, liikuntapaikkarakentamista
ja liikuntatiedettä.
Liikuntajärjestöiltä odotetaan entistä parempia
tuloksia. Samaan aikaan veikkausvoittovaroista maksettavat valtion
liikuntamäärärahat ovat yhä reaalisesti
alemmalla tasolla kuin kymmenen vuotta sitten. Urheiluseurojen toiminnan tukemisella
on myönteinen vaikutus suomalaisten elämiseen
ja olemiseen. Seurojen toiminta pohjaa pääosin
vapaaehtoistyöhön sekä seurojen oma-aloitteiseen
varainhankintaan.
Perustoimintojensa ohella urheiluseurat vastaavat yhä useammin
myös liikuntapaikkojen ylläpidosta ja ovat ottaneet
vastuuta myös aivan uusista osa-alueista, kuten koululaisten
iltapäivätoiminnasta.
Liikuntaseurojen työn tukemiseksi sekä lapsilähtöisen
liikuntatoiminnan kehittämiseksi on tarpeen lisätä liikunnan
kansalaistoiminnan tukemiseen liikuntajärjestöjen
kautta 1 300 000 euroa sekä lasten ja
nuorten liikuntaohjelmaan 500 000 euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon
momentille 29.98.50 lisäyksenä 1 800 000
euroa ja lisää momentin perusteluihin maininnan,
että määrärahasta saa käyttää 1 300 000
euroa liikunnan kansalaistoiminnan tukemiseen ja 500 000
euroa lasten ja nuorten liikuntaohjelmaan.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2003