TALOUSARVIOALOITE 417/2006
vp
TAA 417/2006
vp - Rauno Kettunen /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen tutkijanuran
kehittämiseen
Eduskunnalle
Suomen nykyisen menestyksen pohjana on pitkälti
aktiivinen panostus tutkimus- ja kehittämismäärärahoihin.
Tutkijanuran kehittäminen edellyttää riittävää budjettirahoitusta.
Tutkijanuran houkuttelevuuden lisäämistä pohdittiin
monta vuotta laajassa työryhmässä. Toukokuussa
2006 julkistetut ehdotukset uranäkymien parantamiseksi
uhkaavat jäädä kuolleeksi kirjaimeksi
ilman rahoitusta.
Tutkijanuran kehittäminen on jäänyt
liian vähälle huomiolle etenkin yliopistoissa.
Pätkätyöläisyys ja jatkuva epävarmuus
tulevaisuudesta uhkaavat pitkäjänteisen tutkimustyön
edellytyksiä. Lisärahoituksen tarvetta on ennen
kaikkea yliopistojen perusrahoituksessa.
Tohtorikoulutuksen voimakas kasvattaminen on johtanut tilanteeseen,
jossa tohtoreiden korkeaa osaamistasoa ei pystytä täysimääräisesti hyödyntämään.
Tarvitaan voimakasta panostusta tohtoroitumisen jälkeiseen
vaiheeseen, jotta Suomesta voisi tulla aidosti tutkimusorientoitunut maa.
Huippututkimuksen tekemisen esteenä on liiaksi karikoita.
EU-puheenjohtajuuskauden asialistan tärkeimpiä kohtia
on ollut innovaatiopolitiikan kehittäminen. Nyt Suomella
olisi mahdollisuus näyttää suuntaa muille
EU-maille ja osoittaa sitoutumisensa tieteen ja tutkimuksen edistämiseen.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 29.50.22 lisäyksenä 10 000 000
euroa tutkijanuran kehittämiseen tohtorintutkintojen jälkeen.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006