TALOUSARVIOALOITE 424/2003 vp

TAA 424/2003 vp - Rosa Meriläinen /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen laadun parantamiseen

Eduskunnalle

Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy on koulutuksen tärkeä tehtävä. Koulutuksellinen syrjäytyminen on ongelma sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. Suomessa muutamaa sataa nuorta lukuun ottamatta lähes kaikki nuoret suorittavat peruskoulun loppuun. 7—8 prosenttia nuorista kuitenkin joko jää toisen asteen koulutuksen ulkopuolelle koulutuksen aloittamisvaiheessa tai keskeyttää myöhemmin opintonsa. Koulutuksesta tapahtuvan syrjäytymisen ehkäisemisessä keskeistä on panostaa peruskouluopetuksen laatuun ja jatko-opintojen ulkopuolelle syystä tai toisesta jäävien tai jättäytyvien nuorten ohjaukseen ja motivointiin. Tämä tarkoittaa sitä, että kunnilla olisi oltava riittävästi resursseja esimerkiksi perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen, ammatillisen toisen asteen lähiopetustuntien määrän riittävyyden varmistamiseen ja riittävän opintojen ohjauksen takaamiseen lukiossa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  29.40.30 lisäyksenä 20 000 000 euroa perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen laadun parantamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Rosa Meriläinen /vihr
  • Tarja Cronberg /vihr
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Janina Andersson /vihr
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Merikukka Forsius /vihr
  • Osmo Soininvaara /vihr
  • Anni Sinnemäki /vihr
  • Satu Hassi /vihr
  • Heidi Hautala /vihr
  • Ulla Anttila /vihr