TALOUSARVIOALOITE 431/2003
vp
TAA 431/2003
vp - Markus Mustajärvi /vas
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen työmarkkinatuen
arviomäärärahan lisäämiseen
Eduskunnalle
Useat sosiaalipolitiikan tutkijat ovat tulleet köyhyysongelman
ja työttömyyden rakenteen arvioinneissaan
siihen lopputulokseen, että työttömyysturvan
peruspäivärahan korottaminen on paras lääke
köyhyyden ja syrjäytymisen torjumiseksi.
Työttömyyden rakenne on muuttunut vaikeaksi.
Jo kolme viidesosaa kaikista työttömistä joutuu
tulemaan toimeen peruspäivärahalla tai työmarkkinatuella.
Pitkäaikais- ja toistuvaistyöttömien
osuus on korkea, ja heidän sijoittumisensa työmarkkinoille
on epätodennäköistä ilman erityisiä tukitoimia.
Myös ensi kertaa työmarkkinoille tulevien taloudellinen
asema on heikko.
Työttömyyden aikaisen toimeentulon parantaminen
on välttämätöntä, jotta
mahdollisimman moni syrjäytymisuhan alla elävistä työttömistä pysyisi
työmarkkinoiden käytettävissä.
Työtön henkilö ei kykene suunnittelemaan
pitkäjänteisesti tulevaisuuttaan, mikäli
hänen perusturvansa ei ole riittävä.
Talouden heikkojen kasvunäkymien vuoksi mitään
työllisyystilanteen äkillistä parantumista ei
ole näkyvissä lähitulevaisuudessa. Kokonaistyöttömyys
voi kääntyä jopa kasvuun, jolloin rakenteellisten
työttömyysongelmien voidaan olettaa kärjistyvän.
Siitäkin syystä työmarkkinoilla vaikeimmassa
asemassa olevien tilannetta tulee parantaa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon
momentille 34.06.52 lisäyksenä 40 000 000
euroa 1,70 euron suuruisen työmarkkinatuen korotuksen maksamiseksi
1.7.2004 lukien.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2003