Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.55

Talousarvioaloite TAA 44/2020 vp 
Janne Heikkinen kok 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä tieosuuksien Oulainen—Pyhänkoski (tie 7890) ja Pyhänkoski—Pyhäjoki (tie 787) kunnostamiseen (2 500 000 euroa)

Eduskunnalle

Fennovoiman Hanhikiven ydinvoimalahanke on äärimmäisen merkittävä ja suuri investointi Suomen energiaomavaraisuuteen sekä teollisuuden kilpailukykyyn, että ilmastonmuutoksen torjuntaan.  

Tieyhteys Oulaisista Pyhäjoelle on tärkeä Fennovoiman Hanhikiven ydinvoimalahankkeelle, niin rahtiliikenteen kuin myös henkilöliikenteen kannalta. Tien kunto on heikko etenkin suhteessa sen tulevaan tarpeeseen. Oulaisissa sijaitsee ydinvoimalan lähin juna-asema. 

Mittava ydinvoimahanke tulee lisäämään valtavasti henkilö- ja rahtiliikennettä alueella. Oulaisissa sijaitsee runsaasti Fennovoiman yhteistyöyrityksiä, joiden liikenne Hanhikivelle tulee Oulaisista myös jatkossa kasvamaan. Lukuisia ydinvoimahankkeen työntekijöitä tulee asumaan Oulaisissa pitkään. Siksi tieosuuden hyvä kunto ja turvallinen liikenne ovat tärkeitä alueen kehityksen ja talouden kasvun kannalta. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 2 500 000 euroa momentille 31.10.20 tieosuuksien Oulainen—Pyhänkoski (tie 7890) ja Pyhänkoski—Pyhäjoki (tie 787) kunnostamiseen.  
Helsingissä 16.10.2020 
Janne Heikkinen kok