Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.07

Talousarvioaloite TAA 443/2017 vp 
Joakim Strand 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Vaasan yhdystien parantamiseen (7 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Vaasan yhdystie on vilkkaasti liikennöity valtatien 8 ja seututien 724 muodostama kokonaisuus, eikä sen liikenteen välityskyky ole enää riittävä ruuhka-aikoina. Liikenne pysähtelee pitkiksi jonoiksi kiertoliittymissä ja liikennevaloissa sekä jonoutuu pahimmillaan moottoritielle saakka. Suuri liikennemäärä aiheuttaa ympäröivälle asutukselle ja muille toiminnoille merkittäviä meluhaittoja. Liikenneonnettomuuksien ehkäisy edellyttää korkealuokkaisia risteysjärjestelyjä ja ajosuuntien erottelua toisistaan. Tämän lisäksi myös kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen olosuhteita tulee parantaa. 

Yhdystien kehittämiseen on varauduttu laatimalla tiesuunnitelmia ja niiden edellyttämiä kaavamuutoksia. Suunnitteluvalmius on tällä hetkellä 100 %. Hankekokonaisuuden kustannusarvio on 99,9 miljoonaa euroa, joka jakautuu valtion ja Vaasan kaupungin kustannuksiin suhteessa 60/40. Valtion talousarviossa on hankkeen ensimmäisen noin 12 miljoonan euron osuuden toteutukseen vuosille 2018—2019 noin 6 miljoonaa euroa, ja Vaasan kaupunki osallistuu vastaavalla summalla. Rahoittamatta olevan noin 88 miljoonan euron investointikokonaisuus tulee jakaa noin 6 vuoden jatkuvaksi toteutuskokonaisuudeksi, jolloin Vaasan kaupungin rahoitusosuus on vuosittain noin 5 miljoonaa euroa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 7 000 000 euroa momentille 31.10.77 Vaasan yhdystien parantamiseksi. 
Helsingissä 29.9.2017 
Joakim Strand