TALOUSARVIOALOITE 444/2003 vp

TAA 444/2003 vp - Olli Nepponen /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Mikkelin ammattikorkeakoulun tutkimustoimintaan

Eduskunnalle

Korkeakoulutuksella on merkittävä rooli alueiden kehittämisessä. Etelä-Savon maakunnassa, jossa ei ole omaa tiedekorkeakoulua, tätä tehtävää hoitaa Mikkelin ammattikorkeakoulu. Etelä-Savon tasapainoinen ja omaehtoinen aluekehitys vaatii ammattikorkeakoulun erityistä tukemista.

Alueellisen osaamisen ja innovaatiokehityksen kannalta ammattikorkeakoulun kyky osallistua nykyistä paremmin valmiuksin korkean tiedon ja osaamisen varaan rakentuvan kilpailukykypolitiikan edistämiseen sekä taloudellisen ja teollisen pohjan vahvistamiseen vaatii ammattikorkeakoulun tutkimustoimintaan riittävän rahoituspohjan. Tutkimuspanostus tulee kohdentaa ensisijaisesti yliopistomaakuntien ulkopuolella toimiville ammattikorkeakouluille.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  29.20.30 lisäyksenä 1 000 000 euroa Mikkelin ammattikorkeakoulun tutkimustoimintaan.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Olli Nepponen /kok
  • Pekka Nousiainen /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Katri Komi /kesk
  • Arto Seppälä /sd
  • Jouni Backman /sd