TALOUSARVIOALOITE 445/2006 vp

TAA 445/2006 vp - Anneli Kiljunen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen ystävyysseurojen ja ulkomaanyhdistysten toimintaan

Eduskunnalle

Valtion vuoden 2007 talousarvio ei sisällä tarpeellisia määrärahoja ystävyysseurojen ja ulkomaanyhdistysten toiminnan jatkamiseen.

Suomessa toimii yli 100 ystävyysseuraa ja ulkomaanyhdistystä, jotka kukin hoitavat ystävyys- ja kulttuurisuhteita kohdemaansa kanssa. Seurat ovat kooltaan ja toiminnaltaan hyvin erilaisia. Niitä yhdistää toiminta maailman eri kansojen välisen ymmärtämyksen ja yhteistyön hyväksi. Ne edistävät monipuolisesti rajat ylittävää vuoropuhelua eri kulttuurien välillä ja toimivat parhaimmillaan myös kulttuurien välisinä tulkkeina. Tällaisella kansalaisjärjestötoiminnalla on Suomessa pitkät perinteet ja monet järjestöt ovat toimineet jo vuosikymmeniä.

Suomessa valtiovalta on katsonut tähän asti seurojen toiminnan olevan hyödyllistä ja edistävän maamme näkyvyyttä maailmalla, mutta myös tuovan muiden kulttuurien rikkauksia maahamme kulttuurivaihdon ja kansalaisten vuorovaikutuksen avulla.

Seurat edistävät toiminnallaan vahvasti suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä ovat omalla toiminnallaan esimerkkinä ennakkoluuttomasta lähestymisestä muita kulttuureita ja kansoja kohtaan.

Monet järjestöistä edistävät myös paikallishallinnon (ystävyyskuntatoiminta) sekä muiden järjestöjen ja organisaatioiden yhteistyötä kohdemaansa kanssa. Myös taloudellisen yhteistyön edistäminen kuuluu monien järjestöjen toimikenttään.

Erityisesti Suomen naapurimaihin suuntautuva kansalaisjärjestötoiminta on luonteeltaan hyvin monipuolista sisältäen kulttuuritoimintaa, paikallishallinnon yhteistyön edistämistä konkreettisella tasolla, alueellista yhteistyötä, demokratian ja kansalaisyhteiskuntien toiminnan vahvistamiseen tähtäävää toimintaa, informaatiotoimintaa kohdemaista kansalaisille, kaupallistaloudellisen yhteistyön edistämistä ja monipuolista projektitoimintaa. Järjestöt toimivat suvaitsevaisuuden, tasa-arvon ja nuorisotoiminnan edistämiseksi. Monilla on myös vaihto-ohjelmia ja tiedotustoimintaa kouluihin.

Naapurimaihin, erityisesti Venäjälle, Pohjoismaihin ja Viroon, suuntautuva toiminta on arvokasta kansalaistason suorien yhteyksien solmimista ja pehmentää monin tavoin erilaisista toimintakulttuureista syntyviä ongelmia.

Seurat tuottavat usein tukipalveluja myös niille toimijoille ja järjestöille, joille kohdemaa ei ole pääasiallisin ja pysyvä toiminnan kohde, vaan jotka tekevät yhteistyötä esim. jonkin yksittäisen projektin kautta. Järjestöt tarjoavatkin monimuotoisia neuvontapalveluja suorana asiakaspalveluna, puhelimitse, sähköpostitse ja nettisivujen kautta. Järjestöt ovat viime vuosina kehittäneet voimakkaasti toimintaansa ennen kaikkea lähialueilla ja ovat synnyttäneet uusia kansalaisten toimintaverkostoja.

Valtion ensivuoden talousarvio ei pidä sisällään tarvittavia määrärahoja, jotta naapurimaihin ja muualle kohdistuvaa ystävyysseurojen ja ulkomaanyhdistysten toimintaa voitaisiin jatkaa. Järjestöt joutuvat aivan kohtuuttoman taloudellisen tilanteen eteen ja ovat pakotettuja ajamaan alas toimintansa pikavauhdilla. Järjestöt käyttävät vuosittain varansa tarkoituksensa mukaiseen toimintaan eikä niillä näin ollen ole taloudellisia mahdollisuuksia selvitä nyt esitetystä valtionavun rajusta supistuksesta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  29.80.50 lisäyksenä 1 475 000 euroa ystävyysseurojen toimintaan.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Anneli Kiljunen /sd
  • Mikko Immonen /vas
  • Sinikka Hurskainen /sd
  • Olli Nepponen /kok
  • Jouko Skinnari /sd
  • Jukka Gustafsson /sd
  • Oras Tynkkynen /vihr
  • Eero Lankia /kesk
  • Risto Kuisma /sd
  • Matti Kauppila /vas
  • Reijo Laitinen /sd
  • Lauri Oinonen /kesk
  • Tarja Cronberg /vihr