Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.09

Talousarvioaloite TAA 450/2017 vp 
Martti Talja kesk ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä tieturvallisuuden parantamiseen välillä Kurhila—Hillilä—Asikkalan kirkonkylä (500 000 euroa)

Eduskunnalle

Maantie 3141 Kirkkotie yhdistää valtatien 24 ja maantien 314 Vääksyn taajaman pohjoispuolella. Tieyhteyden pituus on noin 3,9 km ja se loppuosaltaan kulkee Asikkalan kirkonkylän valtakunnallisesti arvokkaan maisema taajaman lävitse. Seututie 317 on valtatie 12:lta Hämeenlinnan Lammilta Asikkalan Hillilään valtatielle 24 johtava seututie. Tien pituus on 34 kilometriä. Tie kulkee Hämeenlinnan, Hollolan ja Asikkalan kuntien alueilla. 

Tieyhteyden tärkeys on kasvanut sen jälkeen, kun Asikkalantien alkuosa muutettiin kaavakaduksi ja maantie 314:n liikenne ohjattiin Vääksyn taajaman keskukseen ja siitä Lahteen tai Jämsän suuntaan. Raskaanliikenteen on lähes mahdoton käyttää maantien 3141 ja seututien 317 yhteyttä. 

Teiden profiilit niin pysty kuin vaaka geometrialtaan eivät sovellu raskaan liikenteen käyttöön tai kasvavan vapaa-ajan liikenteen käyttöön. Rakenteen vuoksi on tiellä tapahtunut suistumisonnettomuuksia sekä kalustoa on jäänyt kiinni nousuihin. Teiden mutkaisimmat ja vaarallisimmat osuudet tulee parantaa turvallisemmiksi. Parannettuna maantie 3141 yhdistäisi Kurhila—Hillilä-pyörätien valtakunnalliseen pyöräilyverkostoon. Rahoituksella mahdollistetaan nykyisen sorapintaisen ja mäkisen tien suunnitelman päivitys ja toteutus nykyiselle linjalle alentaen vaikeita mäkiä (muun muassa Vääräsyrjänmäki). Lisäksi toteutetaan tien asfaltointi. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 500 000 euroa momentille 31.10.20 tieturvallisuuden parantamiseen välillä Kurhila—Hillilä—Asikkalan kirkonkylä. 
Helsingissä 29.9.2017 
Martti Talja kesk 
Päivi Räsänen kd 
Timo Heinonen kok 
Aino-Kaisa Pekonen vas 
Mika Kari sd 
Anne Louhelainen si 
Jari Ronkainen ps 
Ville Skinnari sd 
Tarja Filatov sd 
Rami Lehto ps 
Sirkka-Liisa Anttila kesk 
Juha Rehula kesk 
Kalle Jokinen kok