TALOUSARVIOALOITE 451/2001 vp

TAA 451/2001 vp - Klaus Hellberg /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kaksiraiteisen rautatien rakentamiseen Karjaan ja Kirkkonummen välille

Eduskunnalle

Helsingin seudulla raideliikenne on tulevaisuuden kulkuväline. Jo tällä hetkellä moni uusmaalainen käy töissä Helsingin seudulla hyödyntäen junaliikennettä. Tulevaisuudessa, kun Helsingin seudun väestö lisääntyy lisääntymistään, raideliikenteen tarve kasvaa.

Karjaan kaupunki kuuluu Helsingin vaikutuspiiriin ja on VR:n lähiliikenteen läntisin kaupunki. Junaliikenne Karjaalta on kasvanut. Vielä 1980-luvun lopulla oli 8 junaparia päivässä Karjaalta Helsinkiin. Tänä päivänä niitä on 22 kappaletta!

Kaupungin väestömäärä kasvaa ja junien matkustajamäärät kasvavat osittain johtuen siitä, että länsiuusmaalaisia sukkuloi pääkaupunkiseudulle enenevässä määrin ja junatiheys välillä Karjaa—Helsinki on kasvanut.

Näistä ja Karjaan talousalueen elinkeinopoliittisista syistä on aivan välttämätöntä rakentaa rautatie Karjaa—Kirkkonummi kaksiraiteiseksi. Vuoden 2002 valtion tulo- ja menoarvioon on varattava 1 milj. euroa rautatien rakentamisen suunnitteluun.

Hankkeen Rautatie Karjaa—Kirkkonummi kaksiraiteiseksi, (n. 50 km), rakentamiskustannukset ovat 100—134 milj. euroa. Hankkeen voisi toteuttaa osahankkeina, joista ensimmäinen osa olisi sivuutusraiteen rakentaminen Inkoon ja Siuntion välille. Hankkeen kustannusarvio on n. 3—4 milj. euroa. Rakennustyöt tulisi aloittaa vuonna 2003.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.40.78 lisäyksenä 1 000 000 euroa Karjaan ja Kirkkonummen välisen kaksiraiteisen rautatien rakentamisen suunnitteluun.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Klaus Hellberg /sd
  • Ilkka Taipale /sd
  • Margareta Pietikäinen /r
  • Matti Saarinen /sd
  • Tanja Karpela /kesk
  • Riitta Prusti /sd
  • Hanna Markkula-Kivisilta /kok
  • Risto Kuisma /rem
  • Merikukka Forsius /vihr