TALOUSARVIOALOITE 458/2007 vp

TAA 458/2007 vp - Esa Lahtela /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen työmarkkinatuen puolison tuloihin perustuvan tarveharkinnan poistamiseen

Eduskunnalle

Työmarkkinatuen puolison tuloista johtuva tarveharkinta johtaa osaltaan moniin ikäviin seuraamuksiin ja toisaalta aiheuttaa yhteiskunnalle kustannuksia, jotka maksetaan myös yhteisistä veroeuroista. Tarveharkinta on johtanut jopa avioeroihin. Tavallisin on tilanne, jossa avo- tai aviopuolisot siirtyvä asumaan erilleen, vaikka muuten ollaankin vielä yhdessä. Tehdään tekninen ero, jolloin työttömänä olevalle henkilölle tulee oikeus työmarkkinatukeen. Samoin hän alkaa saada asumistukea. On tapauksia, joissa työtön henkilö on ottanut vielä lapsetkin luokseen, jolloin yhteiskunta joutuu maksamaan yksinhuoltajalle kuuluvat etuudet. Samalla kyseinen toiminta sitoo yhden asunnon turhanpäiten ja pelkästään sen takia, että työmarkkinatuen tarveharkinta aiheuttaa kyseisen tilanteen. Tällaisesta kohtuuttomuudesta pitää päästä mitä pikimmin eroon. Jokaisella henkilöllä pitää olla oikeus omaan rahaan ja tuloon.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  33.20.52 lisäyksenä 90 000 000 euroa työmarkkinatuen puolison tuloihin perustuvan tarveharkinnan poistamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Esa Lahtela /sd
  • Marjaana Koskinen /sd
  • Matti Kangas /vas
  • Matti Kauppila /vas