TALOUSARVIOALOITE 459/2012
vp
TAA 459/2012
vp - Vesa-Matti Saarakkala /ps ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Lehtimäen
opiston toimintaedellytysten turvaamiseen
Eduskunnalle
Kansanopistojen valtionosuusperuste (suorite) on opiskelijaviikko.
Valtionosuudella katetaan noin puolet kansanopistokoulutuksen kustannuksista,
loppuosa katetaan pääosin opiskelijamaksuin. Valtion
vuoden 2011 budjetissa kansanopistoille osoitettiin valtionosuutta
295 000 opiskelijaviikkoa varten yhteensä 50,7
milj. euroa. Vuonna 2011 kansanopistoille oli lisäksi varattu 1,35
milj. euroa erityisten kohderyhmien opiskelijamaksuja kompensoiviin
opintoseteliavustuksiin.
Valtiovarainministeriön budjettiesityksen 24.8.2011
mukaan kansanopistojen valtionosuuteen varattu määräraha
olisi noussut noin miljoona euroa. Budjettiriihessä vapaan
sivistystyön määrärahaa kuitenkin
leikattiin yhteensä 8,8 milj. euroa. Leikkauksesta
2,95 milj. euroa kohdistui kansanopistoihin, ja opiskelijaviikkojen
määrä putosi 8,7 % eli
25 836 viikkoa eli noin 800 vuosiopiskelijan verran. Opintoseteleihin varattu
määräraha kutistui lähes puolella
850 000 euroon.
Kansanopistot ovat ainoa päätoimisia, koko lukuvuoden
kestäviä opintoja järjestävä oppilaitosmuoto,
jolle ei annettu yhtään aikaa valmistautua pieneneviin
valtionosuuksiin. Lukuvuosi 2011—2012 oli ehditty jo aloittaa,
eikä menossa olevia koulutuksia voitu mitenkään
keskeyttää. Leikkauspaine on näin siirtynyt
kaksinkertaisena nyt alkaneeseen lukuvuoteen.
Kansanopistot järjestävät vuonna
2012 vapaan sivistystyön koulutusta arviolta yli 330 000 opiskelijaviikkoa,
ja valtio tukee nyt vain 265 000 kansanopistoviikon järjestämistä.
Samalla kansanopistojen odotetaan hallitusohjelman mukaisesti panostavan
nykyistäkin enemmän erityisesti syrjäytymisvaarassa
olevien nuorten sekä maahanmuuttajien koulutukseen. Kansanopistotyöhön
kohdistuneet säästöt lisäävät
painetta nostaa opintomaksuja samalla kun hyväksi todettu
opintosetelijärjestelmä romuttuu. Vuoden 2013
budjettiesityksessä ei indeksikorotuksia tehdä myöskään
yksityisten koulutuksen järjestäjien yksikköhintoihin.
Kansanopistojen suoritemäärä esitetään
pidettäväksi leikatulla tasolla, samoin opintoseteliavustukset.
Kansanopistoliikkeen arvion mukaan sen toimintaedellytyksiä leikataan
valtion taholta näin ainakin 20 % tämän
ja ensi vuoden aikana. Tilanne alkaa olla kestämätön
erityisesti niiden kansanopistojen ylläpitäjien
kannalta, joiden opistot ovat keskittyneet vapaan sivistystyön
koulutusten järjestämiseen.
Opetus- ja kulttuuriministeriön toiminta- ja taloussuunnitelmassa
kansanopistojen vapaan sivistystyön valtionosuus esitetään
palautettavaksi leikkausta edeltäneelle tasolle. Tätä tarkoittavaa esitystä ei
ole kuitenkaan sisällytetty valtion vuoden 2013 talousarvioesitykseen.
Kansanopistot ovat sisäoppilaitoksia ja niiden kampukset
ovat rakentuneet eri vuosikymmenillä, jopa eri vuosisadoilla.
Vapaan sivistystyön rahoituslakia uudistettiin vuonna 2010,
jolloin mm. erilliset investointiavustukset korvattiin laskemalla
myös kiinteistöjen poistot yksikköhinnan kustannuksiin.
Kansanopistoille tärkeä uudistus kuitenkin vesittyi,
kun se piti tehdä ns. kustannusneutraalisti. Käytännössä laskennassa
otetaan nyt huomioon vain neljäsosa todellisista kustannuksista.
Muutenkin rahoituslain uudistaminen jäi kesken, ja sitä tulisi
pikimmiten jatkaa.
Kansanopistot ovat vedonneet eduskuntaan valtionosuus- ja opintosetelimäärärahojensa
palauttamiseksi vuoden 2011 tasolle: Kokonaismäärärahaan
tulisi tehdä 5 miljoonan euron suuruinen korotus kansanopistojen
toimintaedellytysten turvaamiseksi. Määrärahojen
vähentyessä erityisen huolestuneita on oltava
erityiskansanopistoissa opiskelevien moni- ja vaikeavammaisten tilanteesta.
Esimerkiksi Lehtimäen opistossa Alajärvellä opiskelee
vuosittain n. 2 000 vammaista henkilöä,
jotka tulevat opistoon eri puolilta Suomea, ja koska vammaisten
opiskelijoiden tuen tarve on normaalia suurempi, on kustannusrakennetta
mahdotonta sopeuttaa valtakunnallisen suuntauksen perusteella. Mikäli
tärkeää ja laadukasta opetusta vaikea-
ja monivammaisille henkilöille halutaan Lehtimäen
opistossa tarjota jatkossakin, on Lehtimäen opiston talous
turvattava valtion toimesta.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon
momentille 29.30.30 lisäyksenä 450 000
euroa Lehtimäen kansanopiston toimintaedellytysten turvaamiseen.
Helsingissä 28 päivänä syyskuuta
2012
- Vesa-Matti Saarakkala /ps
- Lars Erik Gästgivars /r
- Lasse Hautala /kesk
- Reijo Hongisto /ps
- Mika Lintilä /kesk
- Miapetra Kumpula-Natri /sd
- Markku Mäntymaa /kok
- Mats Nylund /r
- Tuomo Puumala /kesk
- Janne Sankelo /kok
- Mikko Savola /kesk
- Maria Tolppanen /ps
- Ulla-Maj Wideroos /r
- Peter Östman /kd