TALOUSARVIOALOITE 468/2003
vp
TAA 468/2003
vp - Olli Nepponen /kok
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen kunnille
korvattavien sotainvalidien sosiaali- ja terveydenhuollon
avopalvelujen laajentamiseen
Eduskunnalle
Aloitteessa ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia
siten, että kuntien sosiaalihuoltolain ja kansanterveyslain
mukaan sotainvalideille järjestettävien avopalvelujen
korvaamisen perusteena oleva 25 prosentin työkyvyttömyysaste lasketaan
20 prosenttiin. Rintamaveteraaniasiain neuvottelukunta on esittänyt
uudistuksen laajentamista kahdessa vaiheessa; vuonna 2003 25 % ja vuonna
2004 20 %.
Sotainvalidien ikääntyessä selviytyminen
päivittäisistä toimista edellyttää lisääntyvää yhteiskunnan
tukea. Ikääntymisen ja siitä seuranneiden
sairauksien johdosta on sotainvalidien toimintakyky heikentynyt
ja kokonaisinvaliditeetti muodostunut vaikeammaksi kuin mitä sotavammaprosentti
kertoo. Nykyisessäkin tilanteessa sotavammaisten enemmistö eli
10—25 prosentin sotainvalidit jäävät
tämän avohoitoa erinomaisesti tukevan korvauksen
ulkopuolelle. Avohoitoa tukevien palvelujen avulla edesautetaan
sotainvalidien kotihoitoa, mikä vähentää kalliin
laitoshoidon tarvetta.
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on mietinnössään StVM
26/2002 vp edellyttänyt, että hallitus
selvittää pikaisesti mahdollisuudet alentaa sotainvalideille
sosiaalihuoltolain ja kansanterveyslain mukaan järjestettävien
avopalvelujen korvaamisen edellytyksenä olevaa työkyvyttömyysasteprosenttia
tai poistaa se kokonaan. Prosenttirajan alentaminen 20 %:iin
merkitsisi vuonna 2004 arviolta lisäkustannuksia 9 milj.
euroa. Uudistuksen myötä etuuden piiriin tulisi vuonna
2004 arviolta kaikkiaan noin 2 300 uutta sotainvalidia.
Heistä vain osa käyttäisi palveluja.
Valtiokonttori korvaa sotilasvammalain (404/1948)
6 §:n 4 momentin nojalla sotainvalideille, joiden
työkyvyttömyysaste on vähintään 25
prosenttia, sosiaalihuoltolain (710/1982) 17 §:n
1 momentin 3 kohdan mukaisista kotipalveluista, 4 kohdan mukaisista
asumispalveluista ja 7 kohdan mukaisesta omaishoidon tuesta sekä kansanterveyslain
(66/1972) 14 §:n 1
momentin 2 kohdan mukaisista sairaanhoidon palveluista aiheutuneet
kustannukset. Sairaanhoitona korvataan koti-, päivä-
tai yösairaanhoidosta aiheutuneet kustannukset. Lisäksi
korvataan avohoitona järjestetty lääkinnällinen
kuntoutus.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon
momentille 33.22.50 lisäyksenä 9 000 000
euroa sotainvalidien avopalvelujen haitta-asterajan alentamiseen
budjettiperusteisesti 25 prosentista 20 prosenttiin.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2003