TALOUSARVIOALOITE 471/2001
vp
TAA 471/2001
vp - Leea Hiltunen /kd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen lastensuojelun
voimavarojen lisäämiseen
Eduskunnalle
Stakesin mukaan lasten määrä niin
avohuollossa kuin sijoituksissa kodin ulkopuolelle on lisääntynyt.
Avohuollossa olevien lasten määrä on
lisääntynyt vuosittain 2 000—3 000
lapsella. Vuonna 1991 kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia ja
nuoria oli reilut 8 700, mikä oli 0,8 prosenttia
silloisesta ikäluokasta, mutta vuonna 1998 sijoitettuja
oli jo yli 12 000, eli 1,1 prosenttia lapsista ja nuorista
oli sijoitettu. Kodin ulkopuolelle sijoitetuista reilut 7 000
lasta tai nuorta oli myös otettu huostaan. Lisäksi
avohuollon piirissä oli samaan aikaan yli 38 000
nuorta. Määrät näyttävät
vuosittain huolestuttavasti lisääntyvän.
Sijoituksen yleisimpiä syitä ovat edelleen
vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat, mutta nykyään
yhä useamman sijoituksen takana ovat myös lapsen
omat ongelmat, kuten esimerkiksi kouluvaikeudet, rikollisuus tai
huumeet. Näihin lasten ja nuorten pahoinvoinnin ilmenemismuotoihin
meidän tulee yhteiskuntana herätä ja
taata lapsille terveet ja turvalliset kasvuolosuhteet, joissa myös
mielen alueen terveys pystyy kehittymään vahvaksi
ja elämässä kestäväksi.
Lastensuojelun voimavarat eivät pahentuneessa tilanteessa
ole riittävät. Sosiaalityöntekijät kärsivät
liiasta työstä ja jatkuvasta kiireestä eivätkä ehdi
tehdä ehkäisevää työtä lasten
ja nuorten tilanteen helpottamiseksi. Lisäksi lasten sijoituksissa
huostaanottoprosessi on perheille raskas ja vaatii myös
työntekijöiltä laajaa osaamista. Paitsi
huostaanoton aikana niin myös sen jälkeen tarvitsee
niin lapsi kuin perhekin kokonaisvaltaista tukea ja ammatillista
apua. Sosiaalitoimelta edellytetään syvällistä ja
laajaa asiantuntemusta. Lastensuojelutoimien viivästyminen
ja palvelujen laadun epätasaisuus tuovat vain lisäkustannuksia
kunnille.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 33.32.30 lisäyksenä 2 000 000
euroa lastensuojelun voimavarojen lisäämiseen.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001
- Leea Hiltunen /kd
- Ismo Seivästö /kd