TALOUSARVIOALOITE 472/2010
vp
TAA 472/2010
vp - Esa Lahtela /sd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen valtatien
6 liikennejärjestelyihin Matkailukeskus Pajarinhovin kohdalla
Kiteellä
Eduskunnalle
Pajarinhovin matkailukeskus sijaitsee vilkkaasti liikennöidyn
valtatien 6 varrella. Matkailukeskuksen monipuoliseen tarjontaan
kuuluvat hotellin lisäksi lomamökit, uudet luksusmökit,
ravintola sekä suurtanssipaviljonki tähtiesiintyjineen. Pajarinhovin
myymälässä on edustava valikoima eri
tehtaanmyymälöiden tuotteita.
Matkailukeskuksen yhteydessä on myös eläinpuisto,
jossa voi nähdä mm. karhuperheen, ahmoja ja ilveksiä.
Matkailukeskus järjestää ryhmille matkoja
mm. vanhaan Valamoon Laatokalle ja Ilomantsiin sekä valtakunnan
rajalle ulottuvia risteilyjä Karjalan Pyhäjärvellä.
Lisäksi tarjolla on erilaisia ohjelmapalveluja ympäri
vuoden. Keskuksen yhteyteen on valmisteilla Suomen suurimpiin kuuluva
vesipuisto, jonka sauna- ja allasosastojen yhteispinta-ala on 2 300
neliötä ja josta allasosasto lohkaisee 1 500
neliötä. Vesipuiston oli määrä olla
aikataulun mukaan valmiina vuoden 2010 kesään
mennessä.
Ko. tieosuudella Pajarinhovin kohdalla sattuu usein vaaratilanteita
ja etenkin suurten massatapahtumien aikaan, kun liikenne ruuhkautuu
keskuksen kohdalla keskukseen kääntyvien osalta, koska
pihaan ei ole erikseen kääntymiskaistoja. Liikenneturvallisuuden
kannalta on ehdottomasti tarpeellista rakentaa valtatielle 6 liittymä matkailukeskuksessa
asioiville. Liikenne tulee entisestään lisääntymään
ja tukkoisuus 6-tiellä pahenemaan, kun vesipuisto valmistuu.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2011 talousarvioon
momentille 31.10.20 lisäyksenä 1 000 000
euroa valtatien 6 liikennejärjestelyihin Matkailukeskus Pajarinhovin
kohdalla Kiteellä.
Helsingissä 20 päivänä syyskuuta
2010