TALOUSARVIOALOITE 473/2001
vp
TAA 473/2001
vp - Leea Hiltunen /kd ym.
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen ennalta
ehkäisevään huumetyöhön
Satakunnassa
Eduskunnalle
Huumeita käyttää nykyisin
noin 40 000 suomalaista. Kun huumeet vaikuttavat käyttäjän
lisäksi myös hänen lähipiiriinsä,
niin huumeiden käyttäjien ongelmat heijastuvat
paljon käyttäjäkuntaa laajemmalle — arviolta
yli puoleen miljoonaan suomalaiseen. Tämä laskelma
perustuu tietoon, jonka mukaan jokaisen huumeiden käyttäjän
ongelmilla on välitön vaikutus ainakin lähipiirin 10—15
ihmiseen. He ovat siis huumeidenkäytön uhreja,
jotka eivät itse käytä aineita. Luku
on siinä määrin huolestuttava, että asiaan
pitää puuttua kaikin käytettävissä olevin
keinoin. Ennalta ehkäisevät toimet ovat tässä tulevaisuusnäkökulmasta
kaikkein tehokkaimmat.
Huolestuttavaa on lisäksi se, että huumeidenkäyttö nykyisin
aloitetaan yhä nuorempana. Huumeidenkäyttäjien
neuvontapiste Vinkin tekemän tutkimuksen mukaan noin 70 % huumeidenkäyttäjistä aloittaa
käytön alle 16-vuotiaana ja yli kolmannes alle
14-vuotiaana. Nuorilla huumeriski on siksi yhä useammin
edessä jo koulussa, sillä oppilastovereissa on
entistä enemmän aineiden käyttäjiä.
Paisunut huumeongelma näkyy sairaaloissa, vankiloissa,
rikollisuudessa, tuomioissa ja huumekuolemissa. Erityisesti nuoret
ovat joutuneet vaaravyöhykkeeseen. Tutkimusten mukaan nuorten
asenteet mietojen huumeiden kokeilemiseen ovat tulleet myönteisemmiksi.
Poliisin voimavaroja on alettu lisätä vasta nyt,
kun tilanne on hälyttävä. Huumeita virtaa
markkinoille mm. Länsi-Suomen satamien kautta, ja siksi
tilanne myös Satakunnassa edellyttää erityistoimenpiteitä.
Monet paikalliset olot tuntevat vapaaehtoisjärjestöt
tekevät arvokasta ennalta ehkäisevää ja korjaavaa
huumetyötä ja paikkaavat julkisen sektorin hoitojärjestelmän
puutteita. Hyviksi valistuskeinoksi on havaittu mm. koululaisten
vanhempainillat, joissa vanhemmille on käytännönläheisesti
kerrottu huumeista ja niiden vaikutuksista. Samoin poliisien antama
koulutus eri oppiasteiden opettajille on osoittautunut hyväksi
ratkaisuksi. Näissä poliisi antaa tietoa kasvattajille, jotka
välittävät sitä edelleen oppilaille.
Kasvattajat kotona ja kouluissa tarvitsevat itse valmiuksia
havaita ja tunnistaa huumeiden käyttöä,
niiden vaikutuksia ja käyttöön liittyviä ilmiöitä.
Silloin kyetään varhemmin ja yksilöllisemmin
puuttumaan nuorten huumeiden käyttöön
ja ongelmat ovat silloin helpommin ratkaistavissa. Tutkijat pitävät
kriittisinä 12—14 vuoden ikää.
Heille ja heidän kasvattajilleen tulee huumevalistus erityisesti
kohdistaa. Tärkeää olisi, että ongelmaan
pureudutaan heti murrosiän kynnyksellä. Nykyiset
ennaltaehkäisemistyön resurssit eivät
vastaa huumevalistuksessa olevaa tarvetta.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 33.53.50 lisäyksenä 1 000 000
euroa ennalta ehkäisevään huumetyöhön
Satakunnassa.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001
- Leea Hiltunen /kd
- Ismo Seivästö /kd