TALOUSARVIOALOITE 475/2001 vp

TAA 475/2001 vp - Anne Huotari /vas ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen Kainuun aluekeskusohjelman toteuttamiseen

Eduskunnalle

Sisäministeriön aluekeskusohjelmaan yhtenä alueena valittiin Kajaanin kaupunkiseutu (Kajaani, Paltamo, Sotkamo, Vuolijoki), joka muodostaa yhtenäisen työssäkäyntialueen. Kainuun ohjelmaehdotus perustuu maakunnalliseen yhteistyöhön ja sen valmistelusta on vastannut Kainuun liitto. Ohjelma kokoaa yhteen maakunnassa laaditut strategiat ja niiden perusteella suunnitellut hankkeet. Ohjelmaehdotuksen ydintavoitteena on vahvistaa alueen avaintoimialojen osaamisperustaa tiivistämällä verkostoyhteistyötä maakunnallisesti ja koko Pohjois-Suomessa koulutus- ja tutkimusyksiköiden kanssa. Ohjelman toteutuksesta vastaa Kajaanin kaupunki ja se organisoidaan Kajaanin teknologiakeskukseen. Ohjelmaehdotus sisältää tavoitteen uuden osaamiskeskuksen perustamisesta (sulautetut järjestelmät ja mittaustekniikka–Measurepolis). Aluekeskusohjelman toteuttaminen vaatii kuitenkin huomattavia panostuksia sekä kunnilta että valtiolta ja ohjelman toteutuksen tulisi alkaa täydellä teholla jo vuonna 2002.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  26.98.43 lisäyksenä 1 700 000 euroa Kajaanin kaupunkiseudun aluekeskusohjelman toteuttamiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Anne Huotari /vas
  • Paula Lehtomäki /kesk