TALOUSARVIOALOITE 48/2003 vp

TAA 48/2003 vp - Nils-Anders Granvik /r ym.

Tarkistettu versio 2.0

Suomennos

Määrärahan osoittaminen turkistarhauksen lomituspalveluihin

Eduskunnalle

Turkistarhauksella on pitkät perinteet Suomessa, ja se työllistää vuosittain 6 000—7 000 suomalaista; välillisten työllisyysvaikutusten voidaan arvioida olevan jopa 10 000 henkilöä. Koska suurin osa turkistarhoista Suomessa on pohjalaisia perheyrityksiä, elinkeino on myös tärkeä toimeentulon lähde mm. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan maaseutuväestölle. Nahkakauppa on lisäksi myös tärkeä vientiala Suomelle, ja vientitulot ovat vuosittain noin 250 miljoonaa euroa.

Turkiseläintenkasvattajat ovat kuitenkin yhteiskunnassamme yksi niitä harvoja ryhmiä, joilla ei ole lakisääteistä oikeutta kunnallisiin lomittajiin loman tai sairauden vuoksi siitä huolimatta, että tämä ammattiryhmä on kiinni 365 päivää vuodessa. Elinkeinon tulevaisuus on nuoremman sukupolven käsissä, jolle siirtyy pian suuri osa turkistarhoista. Sukupolvenvaihdokset voivat muodostua vaikeiksi, jos turkistarhauselinkeinolta puuttuu sosiaalinen oikeudenmukaisuus lomituspalveluina.

Turkistuotannon osaamisverkko -hanke suoritti tutkimuksen kiinnostuksesta asiaan ja sii-hen liittyvistä ideoista ruotsinkielisen Pohjanmaan turkistarhaajien keskuudessa. Tutkimus osoitti, että huomattava osa tarhaajista Svenska Österbottens Pälsdjursodlarförening r.f. (SÖP) -yhdistyksen alueella ovat lomitusjärjestelmän tarpeessa. Kyselyyn vastanneista 85 % ilmoitti kiinnostuksensa lomitusjärjestelmää kohtaan. Kyselytutkimuksen jälkeen osaamisverkko ja yhdistys laativat hankesuunnitelman lomituspalvelujen järjestämiseksi käytännössä. Pälsdjurfarmarnas Pilotavbytare -hanke käynnistettiin toukokuussa 2003, ja sen arvioidaan jatkuvan vuoden 2004 loppuun. Koska lomituspalveluja voitiin kokeilla ainoastaan joissakin kunnissa, valituiksi tulivat Korsnäs ja Maksamaa. Hankkeesta on saatu hyviä kokemuksia, ja tarhaajien keskuudessa on laajaa kiinnostusta lomitustoimintaa kohtaan.

Hankkeen tavoitteena on kokeilla toimivaa tarhaajien lomitusjärjestelmää koko maassa. Toimintaa on laajennettava ja lomitustoiminnan erilaisia malleja ja menetelmiä on kokeiltava. Hankkeen pitkän aikavälin tavoitteena on saada laadituksi viljelijöiden lomitusjärjestelmää vastaava järjestelmä. Järjestelmä on kuitenkin sopeutettava tarhaajien toiveisiin, tarpeisiin ja rutiineihin. Koska tarhaajilla ei ole lainkaan ollut lomitusjärjestelmää ja koska hankkeesta on saatu niin hyviä tuloksia ja sillä on ollut suurta kysyntää, pilottihankkeen kaikkia ulottuvuuksia ja kokemuksia on hyödynnettävä ja kehitettävä maanlaajuiseksi järjestelmäksi, joka hyödyttää turkistarhauselinkeinoa kokonaisuudessaan ja työllistää nykyistä enemmän ihmisiä maaseudulla.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon luvun  33.57 uudelle momentille 2 000 000 euroa turkistarhayrittäjien lomituspalveluihin.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Nils-Anders Granvik /r
  • Henrik Lax /r
  • Pehr Löv /r