TALOUSARVIOALOITE 485/2003 vp

TAA 485/2003 vp - Pekka Nousiainen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Sarvikummun ja Lepikkomäen välisen Petruman paikallistien kunnostamiseen Heinävedellä

Eduskunnalle

Heinävedellä sijaitsevan Sarvikummun ja Lepikkomäen välisen Petruman paikallistien 15421 pituus on noin 19 kilometriä, jonka huonoimmassa kunnossa oleva osuus on noin 5 kilometrin mittainen.

Tienvarren asukkailta on kuntaan tullut lukuisia yhteydenottoja tien huonosta kunnosta, joka ei täytä edes tänä päivänä heikoimmillekaan teille asetettua vaatimustasoa. Varsinkaan kelirikkoaikoina tiellä ei voi ajaa enää edes kevyttä liikennettä, ainakaan ilman kiinnijuuttumisen tai auton rikkoontumisen pelkoa. Vuosikymmenten laiminlyönnit tien kunnostuksessa ovat johtaneet tähän tilanteeseen.

Tien käyttäjät pitävät perusoikeutenaan sitä, että valtion ylläpitämällä tiellä täytyy pystyä liikkumaan. Tien varrella asuu runsaasti ihmisiä, jotka joutuvat käyttämään tietä työmatkoillaan, samoin kuin kotisairaanhoitajat työajoissaan ja puutavarayhtiöt kuljetusajoissaan. Tien varrella on myös metsäyhtiöiden loma-asuntotontteja. Heinäveden kunnanhallitus on esittänyt tiepiirille, että Petruman paikallistien tiesuunnitelman laatiminen ja tämän jälkeen kunnostuksen toteuttaminen aloitettaisiin mahdollisimman pikaisesti liikennöitävyyden parantamiseksi. Välittömänä toimenpiteenä pidetään hyvälaatuisen karkean murskeen ajamista huonoimmassa kunnossa oleville tiekohdille, joka tulisi arviointien mukaan maksamaan noin 50 000 euroa/kilometri.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 400 000 euroa Sarvikummun ja Lepikkomäen välisen Petruman paikallistien kunnostamiseen Heinävedellä.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Pekka Nousiainen /kesk
  • Eero Reijonen /kesk