Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.09

Talousarvioaloite TAA 487/2017 vp 
Anna-Maja Henriksson ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä valtatien 8 parantamiseen välillä Vassor—Kärklax (7 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Valtatie 8 (E8) eli yhteysväli Turku—Vaasa—Kokkola—Oulu on merkittävä tavara- ja työmatkaliikenteen väylä. Kaikki läntisen Suomen satamat ja lentoasemat ovat valtatien 8 yhteydessä. Länsirannikon satamien kautta kulkee noin 40 % Suomen vienti- ja tuontikuljetuksista. Merkittävä osa kuljetuksista kulkee valtatietä 8 pitkin. Valtatie 8 on Turun, Porin, Vaasan ja Kokkolan välisellä osuudella ainoa valtakunnallisen liikennejärjestelmän toimiva yhteys. 

Tieosuus Vassor—Kärlax on vilkasliikenteinen, ja tien turvallisuus on pääteiden huonoimpia. Mutkaisen ja mäkisen tieosuuden vuoden keskimääräinen vuorokausiliikenne on n. 4 500 ajoneuvoa/vrk. Raskaan liikenteen osuus on 11 %. Tieosuus on hankala raskaalle liikenteelle etenkin talviliukkailla. Kapeuden ja ohitusnäkemien puuttumisen vuoksi liikenne jonoutuu, ja nopeusrajoitus on jouduttu pudottamaan 80 kilometriin tunnissa. Näistä syistä kuljetukset hidastuvat, ja kuljetuskalusto kuluu nopeasti ja vaurioituu. Tästä aiheutuu yrityksille lisäkustannuksia, mikä vaikuttaa suoraan niiden kilpailukykyyn. Tieosuus on valaisematon, ja sillä tapahtuu runsaasti onnettomuuksia. Vuosina 2000—2006 on suunnitteluosuudella sattunut yhteensä 39 poliisin tietoon tullutta liikenneonnettomuutta. Onnettomuuksista 17:ssä on aiheutunut henkilövahinkoja.  

Liikenteen ongelmia pyritään helpottamaan rakentamalla välille Vassor—Kärklax kaksi (1,5 km ja 2,2 km) erillistä keskikaiteellista ohituskaistaosuutta. Ohituskaistaosuuksille rakennetaan riista-aita sekä tievalaistus. Tien geometriaa parannetaan muun muassa poistamalla mäkiä ja oikomalla mutkia Mustasaaressa ja Vöyrillä. Toimenpiteiden seurauksena liikenteen sujuvuus ja liikenneturvallisuus paranevat. Tieosuuden kehittäminen on Pohjanmaan kauppakamarin priorisoima ykköshanke. Vassor—Kärklax-tieosuudelle on valmis tiesuunnitelma, jonka kustannusarvio on n. 7,0 miljoonaa euroa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 7 000 000 euroa momentille 31.10.77 valtatien 8 yhteysvälin Vassor—Kärklax parantamiseen. 
Helsingissä 29.9.2017 
Anna-Maja Henriksson 
Susanna Koski kok 
Lasse Hautala kesk 
Joakim Strand 
Vesa-Matti Saarakkala si 
Antti Kurvinen kesk 
Mats Nylund 
Maria Tolppanen sd 
Reijo Hongisto si 
Mikko Savola kesk 
Jutta Urpilainen sd 
Peter Östman kd 
Tuomo Puumala kesk